Minäkään en normaalisti seuraa mediaa kovin paljon, kuuntelen tv:stä huomenta suomea ja uutisia, mutta usein ne ovat vain taustalla. On käynyt myös monta kertaa niin, että kuulen radiosta tai näen tv:stä jonkin aiheeseen sopivan keskustelun/ dokumentin. Sillä hetkellä en kuitenkaan ehdi alkaa kirjoittaa ylös ja unohdan myöhemmin etsiä sen vaikka areenasta. Ainakin huostaanotetuista ja perheeseen sijoitetuista nuorista tuli keväällä mielenkiintoinen ohjelma, jota ohimennen töissä näin.
Tehtävän myötä olen huomannut, miten moni lehtijuttu liittyy sosiaalialaan tavalla tai toisella
-> miten valtavan laaja sosiaalialan kenttä onkaan.
Yllätyin siitä, miten positiivisia ja ennakkoluulottomia löytämäni lehtijutut olivat. Toimittajat ovat hyvin tarkkaan varoneet tuomasta omia näkemyksiään tai ennakkoluulojaan lehtijuttuihin.
Aiemmin vieroksumani sosiaalipolitiikka on opiskelun myötä muuttumassa kiinnostavaksi ja olen myös ymmärtänyt miten tärkeää tulevan sosiaalialan ammattilaisen on seurata aikaansa (mediaa).
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
torstai 30. toukokuuta 2013
Yhteenveto blogistamme
Oli mukaansatempaava tehtävä, jota olisin mielelläni jatkanut pidempäänkin vaikkapa jollakin jatko-osalla. Tuntui mielenkiintoiselta seurata tiimin löytämiä ajankohtaisia aiheita sosiaalialalta ja kommenttien pohdintaosuudet olivat hedelmällisiä/ monipuolisia. Täytyy tunnustaa, että tullessani kotiin töistä, oli aina kiire päästä lukemaan blogiamme. Tehtävän kautta opin uuden tavan työskennellä, josta olen tosi iloinen.Tehtävää tehdessä oli mielessäni vastuu kirjoitettua ja julkaistavaa tekstiä kohtaan; olihan kyseessä itseilmaisun muoto.
Sisältöalueeltaan tehtävämme muodostui koko ihmisen elinkaarta kattavaksi kokonaisuudeksi aina raskausajasta ikä-ihmisten elämään. Kaikki aiheemme pysäyttivät miettimään tilanteita laajemmin eri näkökulmista. Vanhemmuudesta tuli esille odotusaika ja hukassa oleva vanhemmuus, jonka takia ei kyetä huomaamaan omien lasten hyvinvointia. Etenkin nuorten asunnottomuus ja syrjäytyminen oli koskettavaa luettavaa. Samoin vanhuksien hyvinvointiin liittyvät kirjoitukset. Vähemmälle jäi keski-ikäisiin liittyvät aiheet varmaankin aivan sattumalta. Kaikki aiheet herättivät paljon ajatuksia ja tarkastelun kohtia. Mielessä oli kuinka voisimme avun lisäksi luoda toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen niille ihmisille, jotka kokevat elämässään suuria vaikeuksia.
Tehtävässämme tuli hyvin esille sekä psyykkiseen että fyysiseen hyvinvointiin / turvallisuuteen vaikuttavat tekijät. Diakissa olemme kuulleet, että kolmannen sektorin osuus palvelumuotona tulee lisääntymään tulevaisuudessa. Kaikki tekstimme, jotka koskivat virkistäytymistä, toisesta huolehtimista ja välittämistä olivatkin toteutuneet juuri seurakunnan toiminnan tai järjestöjen kautta.
Tietoa sai monipuolisesti lehdistä, radiosta ja tv.stä. Välillä oli tunne, että muistiinpanovälineet olisi hyvä olla aina käden ulottuvilla. Tehtävän kautta opin kuuntelemaan ja lukemaan aiheista eri tavalla kuin ennen. Olen huomannut olevani myös aktiivisempi keskustelija koskien yhteiskunnan asioita ja tilanteita.
Sisältöalueeltaan tehtävämme muodostui koko ihmisen elinkaarta kattavaksi kokonaisuudeksi aina raskausajasta ikä-ihmisten elämään. Kaikki aiheemme pysäyttivät miettimään tilanteita laajemmin eri näkökulmista. Vanhemmuudesta tuli esille odotusaika ja hukassa oleva vanhemmuus, jonka takia ei kyetä huomaamaan omien lasten hyvinvointia. Etenkin nuorten asunnottomuus ja syrjäytyminen oli koskettavaa luettavaa. Samoin vanhuksien hyvinvointiin liittyvät kirjoitukset. Vähemmälle jäi keski-ikäisiin liittyvät aiheet varmaankin aivan sattumalta. Kaikki aiheet herättivät paljon ajatuksia ja tarkastelun kohtia. Mielessä oli kuinka voisimme avun lisäksi luoda toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen niille ihmisille, jotka kokevat elämässään suuria vaikeuksia.
Tehtävässämme tuli hyvin esille sekä psyykkiseen että fyysiseen hyvinvointiin / turvallisuuteen vaikuttavat tekijät. Diakissa olemme kuulleet, että kolmannen sektorin osuus palvelumuotona tulee lisääntymään tulevaisuudessa. Kaikki tekstimme, jotka koskivat virkistäytymistä, toisesta huolehtimista ja välittämistä olivatkin toteutuneet juuri seurakunnan toiminnan tai järjestöjen kautta.
Tietoa sai monipuolisesti lehdistä, radiosta ja tv.stä. Välillä oli tunne, että muistiinpanovälineet olisi hyvä olla aina käden ulottuvilla. Tehtävän kautta opin kuuntelemaan ja lukemaan aiheista eri tavalla kuin ennen. Olen huomannut olevani myös aktiivisempi keskustelija koskien yhteiskunnan asioita ja tilanteita.
Yhteenvetoa
Median seuraaminen avasi silmäni enemmän yhteiskunnan tapahtumille. Huomasin että ennen vain ohitin kyseiset uutiset kiinnittämättä niihin sen suurempaa huomiota. Mediaa seuratessa mielenkiinto heräsi aivan eri tavalla ja uutisia löytyi laajasti. Mielenterveysasioista uutisoitiin melko yleiseltä kannalta ja olisinkin kaivannut enemmän juttuja ihmisten omista kokemuksista. Mielenterveys-aihe on kuitenkin itsessään melko arka aihe, joten on ymmärrettävää, että ei haluta kertoa asioista omalla nimellä. Mielenterveysongelmiin liittyy vieläkin negatiivinen ja leimaava kuva yhteiskunnassamme.
Mediaseurannan aikana ei tullut esille yhtään lehtijuttua, jossa olisi ohjeistettu, mitä tehdä jos tarvitsee apua mielenterveysongelmien kanssa. Netissä erilaisilta keskustelupalstoilta ja yhdistyksistä saa varmasti tietoa avun hakemisesta. Olisin kuitenkin kaivannut juttua tai mainosta mahdollisista mielenterveysasioista.
Median seuraaminen avasi silmäni enemmän yhteiskunnan tapahtumille. Huomasin että ennen vain ohitin kyseiset uutiset kiinnittämättä niihin sen suurempaa huomiota. Mediaa seuratessa mielenkiinto heräsi aivan eri tavalla ja uutisia löytyi laajasti. Mielenterveysasioista uutisoitiin melko yleiseltä kannalta ja olisinkin kaivannut enemmän juttuja ihmisten omista kokemuksista. Mielenterveys-aihe on kuitenkin itsessään melko arka aihe, joten on ymmärrettävää, että ei haluta kertoa asioista omalla nimellä. Mielenterveysongelmiin liittyy vieläkin negatiivinen ja leimaava kuva yhteiskunnassamme.
Mediaseurannan aikana ei tullut esille yhtään lehtijuttua, jossa olisi ohjeistettu, mitä tehdä jos tarvitsee apua mielenterveysongelmien kanssa. Netissä erilaisilta keskustelupalstoilta ja yhdistyksistä saa varmasti tietoa avun hakemisesta. Olisin kuitenkin kaivannut juttua tai mainosta mahdollisista mielenterveysasioista.
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Mielenterveys-teeman ja muiden sosiaali-ilmiöiden yhteenvetoa
Minulle oli mielekästä seurata mediaa, kerta en yleisesti ottaen sitä juurikaan tee. Olen aiemmin pitänyt television pääosin suljettuna, kuunnellut harvoin radiota enkä juurikaan ole tarkastellut netistä uutisotsikoita. Oli hassua ja hienoa huomata, kuinka monipuolisesti sosiaalialaa tuodaan esiin sekä kuinka monet artikkelit, radioinfot, tv-uutiset ja muut foorumit viestivät tavalla tai toisella mielenterveyden tärkeydestä ja vaalimisesta.
Meidän blogista jäi muutamia viestejä erityisen hyvin mieleeni.
Hannelen lisäämä teksti nuorten alkoholinkäytöstä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä vanhemmuuden hukassa olemisesta ovat valitettavaa nykyaikaa ja uutisointia seuraamalla saa realistisen käsityksen olosuhteista ja ideoita siihen, mitä pitäisi muuttua ja mahdollisesti vinkkejä siihen, miten puuttua asioihin. Olen Hannelen kanssa ehdottoman samaa mieltä, että lapset ja nuoret ansaitsevat rakkauden, tuen ja hyväksynnän lisäksi turvallisia rajoja sekä oikeuden kasvaa ja kehittyä vailla alkoholin varhaisia ongelmia.
Päivin teksti raskaudenaikaisesta tupakoinnoista järkytti. En ollut ajatellutkaan, että niinkin moni kuin 15 % odottavista äideistä tupakoi. Ja yhtenä perusteena voi olla helpompi synnytys, huhheijakkaa. Hienoa, että asia on tuotu esiin, vaikka karua luettavaa artikkeli oli. Olen Päivin lailla huolestunut siitä, kuinka joku voi olla niin julma ja tutkimustuloksista ja faktatiedoista huolimatta vaarantaa sekä oman että sikiön, tulevan kehittyvän lapsensa elämän sekä terveydentilan.
Hannan viesteistä koskettavin ja pohdituttavin oli Jukka Lammen tytärtä koskenut artikkeli. On kertakaikkisen kurjaa, että nuorten mielenterveyspalveluita karsitaan eikä ennaltaehkäisevään työhön panosteta niin paljon kuin syytä olisi. Hienoa, että Jukka Lampi tuo rohkeasti esiin kokemuksiaan menetyksestä sekä aktiivisesti puolustaa nuorten hyvinvoinnin lisäämistä. Toivon samaa kuin Hanna, että tulevaisuudessa yhä useampi nuori saa tarpeisiinsa vastaavaa apua, ajoissa!
Johannan kirjoituksista mieleeni jäi parhaiten kodittomien ihmisten tarinat ja asunnottomuuden kokeminen. On harmillista, kuinka vaikeaa on ollut saada apua ja kuinka todellista on tuen puute. Ilahduttavaa tarinoissa oli kiitollisuuden määrä, se että heitä on autettu jollain tavalla edes joskus. Pohdin samaa kuin Johanna, kuinka heikosti pitää mennä, että ei ole turvaa eikä suojaa sekä miten ihmeessä asioita voisi ennaltaehkäistä ja ratkaista asunnottomuuden ongelmia.
Annan ainoa teksti oli mielenkiintoinen, vaikkakin raaka kuvaus ensihoitajan kokemasta ja kohtaamasta väkivallasta työssään. Turvallisuus on asia, joka vaikuttaa työn mielekkyyteen mutta tuo myös mielirauhaa työntekijälle. Mikäli se on uhattuna, riski väkivaltaan on olemassa. Pohdin Annan artikkelin jälkeen, että millaisia ominaisuuksia ensihoitajilta vaaditaan - kuinka lujat hermot, kärsivällinen sielu ja sopeutuvainen mieli pitää olla, jotta sietää työn tuomat epävarmuudet ja paineet? Hmm.. Väkivalta on ikävä ja valitettavan todellinen ilmiö.
Omista teksteistäni vaikutuksen teki eniten Nuoret Lesket ry:n esittelyä ja sen jäsentarinaa esille tuonut artikkeli. Oli upeaa aistia lesken kokemuksia lehteä lukiessa ja oli hienoa havaita kuinka monipuolisesti ja monimuotoisesti järjestö voi olla läsnä toisen arjessa. Jäsenen sanoista jäivät vahvasti mieleen vertaistuen määrä, ymmärryksen ja henkisen yhteyden tarjoaminen, lohdun ja uskon saaminen, voimavarojen ja vinkkien jakaminen, asioista suoraan puhuminen, vapaaehtoisuuteen perustuva keskusteluareena ja yhteisöllinen toiminta.
Johannan teksti kehitysvammaisen osallistumismahdollisuuksista, Päivin kirjoitus nettiterapiasta, Hannan viesti lapsen häiriökäyttäytymisestä, Hannelen analysoiva ote Markku Ojasen onnellisuusajattelusta ja elämänasenteesta sekä minun artikkelireferaatti nuorisotyöntekijän kokemuksista olivat niin ikään artikkeleita, joita mielelläni kommentoin ja luin/kirjoitin. Ja hassua, että kaikissa niissä yhteisenä teemana oli halu tuoda esille muutostarve, kehittämisenpaikka. Kirjoituksissa korostuivat ihmisten toiveet tulla ymmärretyksi, hyväksytyksi, kuulluksi, nähdyksi, kunnioitetuksi, arvostetuksi, tuetuksi ja autetuksi. Lisäksi monet viestit välittivät ennaltaehkäisevän työn tärkeyttä sekä mielenterveyttä ja hyvinvointia edistävän toiminnan merkityksellisyyttä.
Kaiken kaikkiaan blogiimme tuli monia mielenkiintoisia uutisia ja useat niistä jättivät jälkensä ja asettivat minut ajattelemaan elämän todellisuutta ja sosiaalialan kehittämistä, tutkimista ja ilmiöihin vaikuttamista. Oli mielekästä käydä läpi tiimin kanssa keskustelua aiheiden ja uutisten tiimoilta, koska toisen ajatus vei eteenpäin omia pohdintoja ja muiden kysymykset asettivat minut oivaltamaan ja miettimään asioita eri näkökulmista. Hyödyllinen ja avartava oppimistehtävä!
Meidän blogista jäi muutamia viestejä erityisen hyvin mieleeni.
Hannelen lisäämä teksti nuorten alkoholinkäytöstä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä vanhemmuuden hukassa olemisesta ovat valitettavaa nykyaikaa ja uutisointia seuraamalla saa realistisen käsityksen olosuhteista ja ideoita siihen, mitä pitäisi muuttua ja mahdollisesti vinkkejä siihen, miten puuttua asioihin. Olen Hannelen kanssa ehdottoman samaa mieltä, että lapset ja nuoret ansaitsevat rakkauden, tuen ja hyväksynnän lisäksi turvallisia rajoja sekä oikeuden kasvaa ja kehittyä vailla alkoholin varhaisia ongelmia.
Päivin teksti raskaudenaikaisesta tupakoinnoista järkytti. En ollut ajatellutkaan, että niinkin moni kuin 15 % odottavista äideistä tupakoi. Ja yhtenä perusteena voi olla helpompi synnytys, huhheijakkaa. Hienoa, että asia on tuotu esiin, vaikka karua luettavaa artikkeli oli. Olen Päivin lailla huolestunut siitä, kuinka joku voi olla niin julma ja tutkimustuloksista ja faktatiedoista huolimatta vaarantaa sekä oman että sikiön, tulevan kehittyvän lapsensa elämän sekä terveydentilan.
Hannan viesteistä koskettavin ja pohdituttavin oli Jukka Lammen tytärtä koskenut artikkeli. On kertakaikkisen kurjaa, että nuorten mielenterveyspalveluita karsitaan eikä ennaltaehkäisevään työhön panosteta niin paljon kuin syytä olisi. Hienoa, että Jukka Lampi tuo rohkeasti esiin kokemuksiaan menetyksestä sekä aktiivisesti puolustaa nuorten hyvinvoinnin lisäämistä. Toivon samaa kuin Hanna, että tulevaisuudessa yhä useampi nuori saa tarpeisiinsa vastaavaa apua, ajoissa!
Johannan kirjoituksista mieleeni jäi parhaiten kodittomien ihmisten tarinat ja asunnottomuuden kokeminen. On harmillista, kuinka vaikeaa on ollut saada apua ja kuinka todellista on tuen puute. Ilahduttavaa tarinoissa oli kiitollisuuden määrä, se että heitä on autettu jollain tavalla edes joskus. Pohdin samaa kuin Johanna, kuinka heikosti pitää mennä, että ei ole turvaa eikä suojaa sekä miten ihmeessä asioita voisi ennaltaehkäistä ja ratkaista asunnottomuuden ongelmia.
Annan ainoa teksti oli mielenkiintoinen, vaikkakin raaka kuvaus ensihoitajan kokemasta ja kohtaamasta väkivallasta työssään. Turvallisuus on asia, joka vaikuttaa työn mielekkyyteen mutta tuo myös mielirauhaa työntekijälle. Mikäli se on uhattuna, riski väkivaltaan on olemassa. Pohdin Annan artikkelin jälkeen, että millaisia ominaisuuksia ensihoitajilta vaaditaan - kuinka lujat hermot, kärsivällinen sielu ja sopeutuvainen mieli pitää olla, jotta sietää työn tuomat epävarmuudet ja paineet? Hmm.. Väkivalta on ikävä ja valitettavan todellinen ilmiö.
Omista teksteistäni vaikutuksen teki eniten Nuoret Lesket ry:n esittelyä ja sen jäsentarinaa esille tuonut artikkeli. Oli upeaa aistia lesken kokemuksia lehteä lukiessa ja oli hienoa havaita kuinka monipuolisesti ja monimuotoisesti järjestö voi olla läsnä toisen arjessa. Jäsenen sanoista jäivät vahvasti mieleen vertaistuen määrä, ymmärryksen ja henkisen yhteyden tarjoaminen, lohdun ja uskon saaminen, voimavarojen ja vinkkien jakaminen, asioista suoraan puhuminen, vapaaehtoisuuteen perustuva keskusteluareena ja yhteisöllinen toiminta.
Johannan teksti kehitysvammaisen osallistumismahdollisuuksista, Päivin kirjoitus nettiterapiasta, Hannan viesti lapsen häiriökäyttäytymisestä, Hannelen analysoiva ote Markku Ojasen onnellisuusajattelusta ja elämänasenteesta sekä minun artikkelireferaatti nuorisotyöntekijän kokemuksista olivat niin ikään artikkeleita, joita mielelläni kommentoin ja luin/kirjoitin. Ja hassua, että kaikissa niissä yhteisenä teemana oli halu tuoda esille muutostarve, kehittämisenpaikka. Kirjoituksissa korostuivat ihmisten toiveet tulla ymmärretyksi, hyväksytyksi, kuulluksi, nähdyksi, kunnioitetuksi, arvostetuksi, tuetuksi ja autetuksi. Lisäksi monet viestit välittivät ennaltaehkäisevän työn tärkeyttä sekä mielenterveyttä ja hyvinvointia edistävän toiminnan merkityksellisyyttä.
Kaiken kaikkiaan blogiimme tuli monia mielenkiintoisia uutisia ja useat niistä jättivät jälkensä ja asettivat minut ajattelemaan elämän todellisuutta ja sosiaalialan kehittämistä, tutkimista ja ilmiöihin vaikuttamista. Oli mielekästä käydä läpi tiimin kanssa keskustelua aiheiden ja uutisten tiimoilta, koska toisen ajatus vei eteenpäin omia pohdintoja ja muiden kysymykset asettivat minut oivaltamaan ja miettimään asioita eri näkökulmista. Hyödyllinen ja avartava oppimistehtävä!
keskiviikko 22. toukokuuta 2013
SUVAITSEVAISUUDESTA
Tänä aamuna oli yksi työkaverini linkittänyt facebookiin iltalehden jutun, jossa kerrotaan suomalaisen peruskoulun kieltäneen kehitysvammaiselta tytöltä kyky-kilpailuun esiintymisen. Tieto on peräisin kehitysvammaisen tytön äidin blogikirjoituksesta. Äiti kertoo, että koulu on ollut häneen yhteydessä ja ehdottanut, ettei tyttö esiintyisi. Koulun perusteena on ollut se, että varmasti ainakin yläluokkalaiset pilkkaisivat.
Melkoista ennakkoluuloisuutta ja ehkä myös vastuun tai keskustelun pakoa koululta!
Itse olen työssäni kehitysvammaisten kanssa kohdannut todella vähän ennakkoluuloja kenenkään taholta, nuorten tai aikuistenkaan. Mikäli tyttö nyt jättää tai jätti esiintymättä tästä syystä, mitä se tekee hänen minäkuvalleen ja itsetunnolleen?
alkuperäisen jutun osoite:
http://www.iltalehti.fi/perhe/2013052117045097_pr.shtml
Tänä aamuna oli yksi työkaverini linkittänyt facebookiin iltalehden jutun, jossa kerrotaan suomalaisen peruskoulun kieltäneen kehitysvammaiselta tytöltä kyky-kilpailuun esiintymisen. Tieto on peräisin kehitysvammaisen tytön äidin blogikirjoituksesta. Äiti kertoo, että koulu on ollut häneen yhteydessä ja ehdottanut, ettei tyttö esiintyisi. Koulun perusteena on ollut se, että varmasti ainakin yläluokkalaiset pilkkaisivat.
Melkoista ennakkoluuloisuutta ja ehkä myös vastuun tai keskustelun pakoa koululta!
Itse olen työssäni kehitysvammaisten kanssa kohdannut todella vähän ennakkoluuloja kenenkään taholta, nuorten tai aikuistenkaan. Mikäli tyttö nyt jättää tai jätti esiintymättä tästä syystä, mitä se tekee hänen minäkuvalleen ja itsetunnolleen?
alkuperäisen jutun osoite:
http://www.iltalehti.fi/perhe/2013052117045097_pr.shtml
maanantai 29. huhtikuuta 2013
Asutetut HS Nyt-liite 19-25.4.2013
Nyt liitteessä oli kuuden "entisen kodittoman" ihmisen tarinat lyhyesti.
Kirjoittaja ei ota kantaa vaan välittää lyhyesti ja rehellisesti ihmisten tarinat, heidän kertomustensa perusteella.Haastatelluista viisi on miehiä ja yksi on nainen.
Enska ja Sirkka-Liisa asuvat viiden hengen yhteishuoneissa Hietaniemen palvelukeskuksessa. Liikuntavammaisella Freddyllä on oma huone myöskin Hietaniemessä.
Reksi asuu omassa yksiössä sininauhaliiton talossa Vantaalla, Matti puolestaan Diakonissalaitoksen asuntolassa. Kaitsulla ei ole vakituista asuntoa ja hän kertookin yöpyvänsä useimmiten tyttöystävänsä luona.
Osa haastateltavista kertoo syitä asunnottomuuteensa, esimerkiksi Kaitsu on vuonna 1999 sattuneen aivoverenvuodon jälkeen menettänyt työnsä sekä vaimonsa. Sosiaalitoimisto tai työvoimatoimisto eivät hänen mukaansa auta. Keikkahommia hän saa joskus tehtäväkseen.
Freddy taas on syntynyt Kongossa, josta lähti Burundiin sotaa pakoon vuonna 1996. Burundissa hän sairastui ja hänen jalkansa halvaantuivat osin. Suomeen Freddy lähetettiin pakolaisena.
Yhteistä haastatelluille oli, että he odottivat kesää innolla ja olivat kiitollisia heitä auttaneille ihmisille.
Jäin itse miettimään tätä juttua paljon, mietin mitä tarvitaan, että ihan oikeasti voi joutua kadulle asumaan? Entä miten sitten voidaan tukea heidän kaltaisiaan työikäisiä ihmisiä takaisin työelämään ja sitä kautta vastuuseen itsestään? Miten syntyy niin suuri toivottomuus ja yksinäisyys? Toivottavasti tulevat opinnot osaltaan vastaavat kysymyksiin.
Kirjoittaja ei ota kantaa vaan välittää lyhyesti ja rehellisesti ihmisten tarinat, heidän kertomustensa perusteella.Haastatelluista viisi on miehiä ja yksi on nainen.
Enska ja Sirkka-Liisa asuvat viiden hengen yhteishuoneissa Hietaniemen palvelukeskuksessa. Liikuntavammaisella Freddyllä on oma huone myöskin Hietaniemessä.
Reksi asuu omassa yksiössä sininauhaliiton talossa Vantaalla, Matti puolestaan Diakonissalaitoksen asuntolassa. Kaitsulla ei ole vakituista asuntoa ja hän kertookin yöpyvänsä useimmiten tyttöystävänsä luona.
Osa haastateltavista kertoo syitä asunnottomuuteensa, esimerkiksi Kaitsu on vuonna 1999 sattuneen aivoverenvuodon jälkeen menettänyt työnsä sekä vaimonsa. Sosiaalitoimisto tai työvoimatoimisto eivät hänen mukaansa auta. Keikkahommia hän saa joskus tehtäväkseen.
Freddy taas on syntynyt Kongossa, josta lähti Burundiin sotaa pakoon vuonna 1996. Burundissa hän sairastui ja hänen jalkansa halvaantuivat osin. Suomeen Freddy lähetettiin pakolaisena.
Yhteistä haastatelluille oli, että he odottivat kesää innolla ja olivat kiitollisia heitä auttaneille ihmisille.
Jäin itse miettimään tätä juttua paljon, mietin mitä tarvitaan, että ihan oikeasti voi joutua kadulle asumaan? Entä miten sitten voidaan tukea heidän kaltaisiaan työikäisiä ihmisiä takaisin työelämään ja sitä kautta vastuuseen itsestään? Miten syntyy niin suuri toivottomuus ja yksinäisyys? Toivottavasti tulevat opinnot osaltaan vastaavat kysymyksiin.
perjantai 26. huhtikuuta 2013
vertaistukea nuorille leskille
Hok-Elannon asiakasomistajien Yhteishyvä-lehden toukokuun numerossa esitellään Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukitoimintaa. Otsikkona on joku, joka ymmärtää ja tekstissä kerrotaan Anne-Mari Tehikosken, 36-vuotiaan lesken kokemuksia vertaistuesta.
Tehikosken mies menehtyi aivoverenvuotoon, jonka jälkeen Anne-Mari hakeutui järjestöön ja meni epätodellisten ja jännittävien tuntemuksien kanssa ensimmäiseen vertaistukitapaamiseen. Hänet toivotettiin tervetulleeksi ja häntä ymmärrettiin, kun hän kertoi siellä tarinaa leskeytymisestään. Anne-Mari kokee saaneensa henkisen tuen lisäksi myös käytännön vinkkejä ja voimavaroja arkeen.
Läheisen ihmisen kuoleman, esimerkiksi puolison poismenon, jälkeen, olo on kaaottinen ja elämä menettää merkityksensä. Anne-Marista on ollut hienoa, että ryhmässä puhutaan suoraan kaikesta, sanoja säästelemättä ja hienotunteisuudesta piittaamatta. Keskeisintä on lohdun ja uskon saaminen, että kyllä tästä selvitään!
Kolme vuotta Tehikosken kuolemasta on kulunut ja Anne-Mari on ryhtyt vertaisohjaajaksi Suomen nuorten leskien ry:ssä Lahden seudulla. Hän kokee, että avun antaminen ja ymmärryksen tarjoaminen toisille leskille tuntuu hyvältä ja on palkitsevaa huomata jonkun olon helpottuneen tai keventyneen. Tehikoski kannustaa asiakkaitaan mukaan yhdistyksen toimintaan.
Suomen nuoret lesket ry tarjoaa vertaistukea myös lapsille, esimerkiksi vuotuisesti järjestettävien leirien kautta. Lapset voivat tutustua muihin lapsiin samankaltaisessa tilanteessa, kysellä onko sinunkin isäsi/äitisi kuollut ja näin ollen kokea vertaistukea jakaen kokemuksiaan ja mietteitään omasta elämäntilanteestaan.
Minusta tuntuu hienolta, että vertaistukea on tarjolla sitä kaipaaville muuttuneessa elämäntilanteessa. Ja vielä hienompaa on se, että järjestön toimintaan saa osallistua niin vähän/paljon kuin haluaa. Keneltäkään ei ilmeisesti vaadita tapaamisissa mitään tai odoteta jatkuvaa aktiivisuutta kokemuksien jakamisessa. Kukaan ei myöskään pidä seurantakirjaa siitä, milloin kukin on osallistunut, millä tavalla jne. Luulen, että avoimuus ja matalan kynnyksen osallistuminen saavat ihmisiä helposti mukaan ja mikäli vertaistuen kokee omakseen, luottamus syntyy nopeasti ja uusien henkilöiden kanssa voi muodostua syviäkin yhteyksiä ja ystävyyssuhteita.
Artikkelin luettuani ja sitä referoituani tyytyväisyyden ja ilon tunne valtasi sieluni ja mieleni. Koen olevani onnekas, kun kukaan läheisistäni ei ole vielä joutunut poistumaan maailmasta - mummia ja vaaria lukuunottamatta. Ja toisaalta kun tiedän, että suru ja kipu ovat sallittuja jonkun läheisen kuoltua ja että aika ja vertaistuki voimaannuttaa, se tekee ehkä helpommaksi hyväksyä ja ymmärtää, että luopumisia on edessä päin tulossa. Aina löytyy auringonvaloa ja iloa, kun vain jaksaa etsiä sitä. Toki saa synkkyyteen ja masennukseenkin kadota ja vajota, mutta aina on vaihtoehtoja!
Tehikosken mies menehtyi aivoverenvuotoon, jonka jälkeen Anne-Mari hakeutui järjestöön ja meni epätodellisten ja jännittävien tuntemuksien kanssa ensimmäiseen vertaistukitapaamiseen. Hänet toivotettiin tervetulleeksi ja häntä ymmärrettiin, kun hän kertoi siellä tarinaa leskeytymisestään. Anne-Mari kokee saaneensa henkisen tuen lisäksi myös käytännön vinkkejä ja voimavaroja arkeen.
Läheisen ihmisen kuoleman, esimerkiksi puolison poismenon, jälkeen, olo on kaaottinen ja elämä menettää merkityksensä. Anne-Marista on ollut hienoa, että ryhmässä puhutaan suoraan kaikesta, sanoja säästelemättä ja hienotunteisuudesta piittaamatta. Keskeisintä on lohdun ja uskon saaminen, että kyllä tästä selvitään!
Kolme vuotta Tehikosken kuolemasta on kulunut ja Anne-Mari on ryhtyt vertaisohjaajaksi Suomen nuorten leskien ry:ssä Lahden seudulla. Hän kokee, että avun antaminen ja ymmärryksen tarjoaminen toisille leskille tuntuu hyvältä ja on palkitsevaa huomata jonkun olon helpottuneen tai keventyneen. Tehikoski kannustaa asiakkaitaan mukaan yhdistyksen toimintaan.
Suomen nuoret lesket ry tarjoaa vertaistukea myös lapsille, esimerkiksi vuotuisesti järjestettävien leirien kautta. Lapset voivat tutustua muihin lapsiin samankaltaisessa tilanteessa, kysellä onko sinunkin isäsi/äitisi kuollut ja näin ollen kokea vertaistukea jakaen kokemuksiaan ja mietteitään omasta elämäntilanteestaan.
Minusta tuntuu hienolta, että vertaistukea on tarjolla sitä kaipaaville muuttuneessa elämäntilanteessa. Ja vielä hienompaa on se, että järjestön toimintaan saa osallistua niin vähän/paljon kuin haluaa. Keneltäkään ei ilmeisesti vaadita tapaamisissa mitään tai odoteta jatkuvaa aktiivisuutta kokemuksien jakamisessa. Kukaan ei myöskään pidä seurantakirjaa siitä, milloin kukin on osallistunut, millä tavalla jne. Luulen, että avoimuus ja matalan kynnyksen osallistuminen saavat ihmisiä helposti mukaan ja mikäli vertaistuen kokee omakseen, luottamus syntyy nopeasti ja uusien henkilöiden kanssa voi muodostua syviäkin yhteyksiä ja ystävyyssuhteita.
Artikkelin luettuani ja sitä referoituani tyytyväisyyden ja ilon tunne valtasi sieluni ja mieleni. Koen olevani onnekas, kun kukaan läheisistäni ei ole vielä joutunut poistumaan maailmasta - mummia ja vaaria lukuunottamatta. Ja toisaalta kun tiedän, että suru ja kipu ovat sallittuja jonkun läheisen kuoltua ja että aika ja vertaistuki voimaannuttaa, se tekee ehkä helpommaksi hyväksyä ja ymmärtää, että luopumisia on edessä päin tulossa. Aina löytyy auringonvaloa ja iloa, kun vain jaksaa etsiä sitä. Toki saa synkkyyteen ja masennukseenkin kadota ja vajota, mutta aina on vaihtoehtoja!
torstai 25. huhtikuuta 2013
Palvelut kodin läheisyydessä ovat kysynnässä
Apu-lehdestä (nro 17, 25.4) löytyi kirjoitus yli 55-vuotiaiden toiveista, joita on saatu selville tuoreista tutkimustuloksista. YouGov teki kyselyn kahdelle tutkimusryhmälle: työelämässä aktiivisesti mukana oleville yli 55-vuotialle ja eläköityneille yli 55-vuotiaille. Omistusasunto nousi selkeästi vastauksista esille, sille sen koetaan edustavan turvaa ja hyvää oloa.
Tässä kohtaa mieleeni tuli kysymys siitä, että miten yli 55-vuotiaat kokevat vuokra-asumisen - voiko epäselvyys ja turvattomuus vuokrakulujen suhteen vaikuttaa heidän mielenterveyteen vai onkohan kyse vain asennoitumisesta, että vuokralla elellään onnellisesti - maksoi mitä maksoi?
Tutkimuksessa tuotiin esille, että erilaiset elämänmuutokset saattavat luoda epätasapainoa sekä saada monet miettimään uusia ratkaisuja tai pohtimaan vaihtoehtoja muuttuneisiin elinolosuhteisiin. Tässä yhteydessä kävi ilmi, että ihmisten ikääntyessä hyvien ja kattavien palveluiden saatavuus lähellä kotia luovat elämään mielekkyyttä ja mukavuutta.
Tämä on ymmärrettävää, mutta jos palvelut eivät kaikilla olekaan asunnon vierellä, voiko se aiheuttaa turhautumista, ahdistusta ja haluttomuutta yrittää saavuttaa palveluita?
Tuttuus vetää puoleensa YouGovin tutkimuksen mukaan. Haastateltavilta saatiin näkökulmia kiintymyssuhteen ja kodin merkityksestä, viihtyvyyden varmistamisesta, ajankäytöstä ja epävarmuudesta suhteessa muutoksiin. Yli 55-vuotiaat haluavat elämältä hyvien palveluiden lisäksi toimivia kulkuyhteyksiä, esteetöntä liikkumisympäristöä, apteekin kotikadulleen, mahdollisuuksia harrastaa ja matkustaa. Toiveita ja tarpeita on paljon ja niistä huokuu turvallisuushakuisuus, helpostisaatavuus, mukavuushaluisuus sekä virike- ja mielekkyystason ylläpitäminen
Edelleen pohdin, että jos iäkkäälle ei ole riittävästi ilahduttavia asioita elämässään, lähipiirissään, elinolosuhteissaan tai muissa merkityksellisissä tekijöissä, kuinka helposti iäkäs syrjäytyy ja/tai vaipuu alakuloon? Ja jos erilaiset tekijät ovat muuttuvia eivätkä stabiileja, luoko se turvattomuutta, pelkoa ja/tai luottamuksen puutetta siihen, että elämä kantaa? Entä palveluiden laadun, saatavuuden ja/tai mielekkyyden vaje - voiko se vaikuttaa elämänhaluun ja suhtautumiskykyyn niin ratkaisevasti, että ikääntyvä jotenkin masentuu, erakoituu ja näkee loppu elämänsä lohduttomana?
Paljon kysymyksiä ja varmasti erilaisia vastauksia vastaajasta riippuen. Itse koen, kun omat vanhempani ovat jäämässä eläkkeelle, että heille vuokra-asuminen on ollut toimiva ratkaisu, vaikka mahdollinen vuokrankorotus on luonut epästabiilin tunnelman. Silti he ovat olleet onnellisia ja eläneet tyytyväisinä harrastuksiaan vaalien ja itseään toteuttaen. Vapaa-ajalla he viettävät paljon aikaa mökillä sekä osallistuvat kyläyhteisön toimintaan mielellään, eli toistaiseksi heillä on ollut virikkeitä ja mukavuutta tarjolla. Palvelut ovat Espoossa kattavat ja hyvät sekä kulkuyhteydet ovat toimivat, joten kaikki on sopivasti saatavilla. Forssan seudulla on niin ikään laajat ja selkeät palvelut, joihin on helppo ja mukava kulkea mökiltä käsin, joten siltäkin osalta olosuhteet suosivat vanhempiani. Monet seikat ovat vaikuttaneet minun vanhempieni hyvän olon tunteeseen ja onnistuneeseen fiilikseen ja varmasti erilaiset asiat voivat vaikuttaa muiden elämään. Kaiken kaikkiaan koen, että tarpeiden tyydyttyminen ja toiveiden toteutuminen edistävät sopeutumista ikääntymiseen ja hyvät elinolosuhteet ennaltaehkäisevät mahdollista syrjäytymistä tai masennusta.
Tässä kohtaa mieleeni tuli kysymys siitä, että miten yli 55-vuotiaat kokevat vuokra-asumisen - voiko epäselvyys ja turvattomuus vuokrakulujen suhteen vaikuttaa heidän mielenterveyteen vai onkohan kyse vain asennoitumisesta, että vuokralla elellään onnellisesti - maksoi mitä maksoi?
Tutkimuksessa tuotiin esille, että erilaiset elämänmuutokset saattavat luoda epätasapainoa sekä saada monet miettimään uusia ratkaisuja tai pohtimaan vaihtoehtoja muuttuneisiin elinolosuhteisiin. Tässä yhteydessä kävi ilmi, että ihmisten ikääntyessä hyvien ja kattavien palveluiden saatavuus lähellä kotia luovat elämään mielekkyyttä ja mukavuutta.
Tämä on ymmärrettävää, mutta jos palvelut eivät kaikilla olekaan asunnon vierellä, voiko se aiheuttaa turhautumista, ahdistusta ja haluttomuutta yrittää saavuttaa palveluita?
Tuttuus vetää puoleensa YouGovin tutkimuksen mukaan. Haastateltavilta saatiin näkökulmia kiintymyssuhteen ja kodin merkityksestä, viihtyvyyden varmistamisesta, ajankäytöstä ja epävarmuudesta suhteessa muutoksiin. Yli 55-vuotiaat haluavat elämältä hyvien palveluiden lisäksi toimivia kulkuyhteyksiä, esteetöntä liikkumisympäristöä, apteekin kotikadulleen, mahdollisuuksia harrastaa ja matkustaa. Toiveita ja tarpeita on paljon ja niistä huokuu turvallisuushakuisuus, helpostisaatavuus, mukavuushaluisuus sekä virike- ja mielekkyystason ylläpitäminen
Edelleen pohdin, että jos iäkkäälle ei ole riittävästi ilahduttavia asioita elämässään, lähipiirissään, elinolosuhteissaan tai muissa merkityksellisissä tekijöissä, kuinka helposti iäkäs syrjäytyy ja/tai vaipuu alakuloon? Ja jos erilaiset tekijät ovat muuttuvia eivätkä stabiileja, luoko se turvattomuutta, pelkoa ja/tai luottamuksen puutetta siihen, että elämä kantaa? Entä palveluiden laadun, saatavuuden ja/tai mielekkyyden vaje - voiko se vaikuttaa elämänhaluun ja suhtautumiskykyyn niin ratkaisevasti, että ikääntyvä jotenkin masentuu, erakoituu ja näkee loppu elämänsä lohduttomana?
Paljon kysymyksiä ja varmasti erilaisia vastauksia vastaajasta riippuen. Itse koen, kun omat vanhempani ovat jäämässä eläkkeelle, että heille vuokra-asuminen on ollut toimiva ratkaisu, vaikka mahdollinen vuokrankorotus on luonut epästabiilin tunnelman. Silti he ovat olleet onnellisia ja eläneet tyytyväisinä harrastuksiaan vaalien ja itseään toteuttaen. Vapaa-ajalla he viettävät paljon aikaa mökillä sekä osallistuvat kyläyhteisön toimintaan mielellään, eli toistaiseksi heillä on ollut virikkeitä ja mukavuutta tarjolla. Palvelut ovat Espoossa kattavat ja hyvät sekä kulkuyhteydet ovat toimivat, joten kaikki on sopivasti saatavilla. Forssan seudulla on niin ikään laajat ja selkeät palvelut, joihin on helppo ja mukava kulkea mökiltä käsin, joten siltäkin osalta olosuhteet suosivat vanhempiani. Monet seikat ovat vaikuttaneet minun vanhempieni hyvän olon tunteeseen ja onnistuneeseen fiilikseen ja varmasti erilaiset asiat voivat vaikuttaa muiden elämään. Kaiken kaikkiaan koen, että tarpeiden tyydyttyminen ja toiveiden toteutuminen edistävät sopeutumista ikääntymiseen ja hyvät elinolosuhteet ennaltaehkäisevät mahdollista syrjäytymistä tai masennusta.
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Elämänasenne vai asennetta elämään?
Lappeenrannan uutiset-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli 16.4.13 onnellisuustutkija psykologian emeritusprofessorista Markku Ojasesta.Hänen keskeisimpiä tutkimusalueita ovat mielenterveys, terveyspsykologia, liikunta ja hyvinvointi sekä psykologia ja onnellisuus.
Markku Ojanen oli nostanut artikkelissaan esille sen kuinka nyky-yhteiskunnassa tavoitellaan täydellisyyttä mm. erilaisilla elämänhallintavinkeillä.Mediassa olevien julkkisten elämää kuvataan usein täydellisiksi ulkonäköä myöten ja mainitsematta jää usein se mitä henkilöiden elämässä oikeasti tapahtuu. Nämä mainitsemattomat asiat eivät olekään mitään täydellisiä asioita, joita olisi syytä kadehtia . Ojanen toteaa kuitenkin ettei onnentavoittelussa ole mitään paha kun se on hallittavissa. Varoitukseksi hän mainitsee, että negatiiviset ajatukset voivat myrkyttää ihmisen elämän.
Ojanen on kirjoittanut kirjan Murra onnellisuuden esteet, jossa hän on pohtinut mikä estää meitä olemasta onnellisia. Muissa teoksissaan hän on kirjoittanut siitä miksi toiset ihmiset osaavat jättää menneisyyden onnistuneesti taakseen eläen täysillä nykyhetkeä kun taas toiset ajautuvat uhrin asemaan. Ojanen on tuonut esille ajatuksen että elämä voi muuttua vain, jos sitä muuttaa tässä ja nyt ottaen vastuuta.
Menneiden tulisi antaa olla, sillä negatiivisten kokemusten jatkuva ajatteleminen voi lisätä masennuksen riskiä. Ojanen on todennut lisäksi, että ihminen olisi onnellisempi jos huomaisi ympärillään jo olevat hyvät asiat. Hyväksi vinkiksi antaa Ojanen oman itsensä arvostamisen. Myös menneisyydelle on annettava anteeksi. Menneestä irti päästämällä voi ihminen keskittyä nykyhetkeen ja muuttaa tässä ja nyt asioita.
Lopuksi Ojanen visioi vielä, että yhdistämällä Euroopan ulkopuolisten kulttuurien arvot eli yhteisöllisyyden ja eurooppalaisen vapauden ja tasa-arvon olisimme huomattavasti onnellisempia.
Aihetta sivuaa mielenkiintoisesti Lappeenrannan uutiset-lehden lääketieteen tohtorin Pekka Mustosen kirjoitus 15.4.13 aiheena "V-käyrä koholla? Varo, se näkyy eliniässä." Pekka Mustonen on ollut "Elämä pelissä"- ohjelman työryhmässä, joka perustui terveyteen ja hyvinvointiin.
Artikkelissa kirjoitetaan elämänasenteesta ja kuinka negatiivinen asennoituminen voi tutkimusten mukaan vaikuttaa jopa eliniän pituuteen. Asenne näkyy myös työelämässä. Positiiviset ihmiset saavat tutkimuksen mukaan parempaa palkkaa ja pärjäävät paremmin työelämässä kuin negatiiviset.Kirjoituksesta tulee esille myös naisten ja miesten erot muun muassa onnellisuuden kokemisessa.
http://www.lappeenrannanuutiset.fi/artikkeli/232386-v-kayra-koholla-varo-se-nakyy-eliniassa
Elämänasenne ja asennoituminen elämään, voiko niistä "saada tartunnan"? Kuinka pieniä askeleita voikaan olla ne tärkeimmät matkalla tasapainoiseen ja positiiviseen elämään, osaammeko aina olla lähimmäisen tukena oikealla tavalla oikeana hetkenä?
Markku Ojanen oli nostanut artikkelissaan esille sen kuinka nyky-yhteiskunnassa tavoitellaan täydellisyyttä mm. erilaisilla elämänhallintavinkeillä.Mediassa olevien julkkisten elämää kuvataan usein täydellisiksi ulkonäköä myöten ja mainitsematta jää usein se mitä henkilöiden elämässä oikeasti tapahtuu. Nämä mainitsemattomat asiat eivät olekään mitään täydellisiä asioita, joita olisi syytä kadehtia . Ojanen toteaa kuitenkin ettei onnentavoittelussa ole mitään paha kun se on hallittavissa. Varoitukseksi hän mainitsee, että negatiiviset ajatukset voivat myrkyttää ihmisen elämän.
Ojanen on kirjoittanut kirjan Murra onnellisuuden esteet, jossa hän on pohtinut mikä estää meitä olemasta onnellisia. Muissa teoksissaan hän on kirjoittanut siitä miksi toiset ihmiset osaavat jättää menneisyyden onnistuneesti taakseen eläen täysillä nykyhetkeä kun taas toiset ajautuvat uhrin asemaan. Ojanen on tuonut esille ajatuksen että elämä voi muuttua vain, jos sitä muuttaa tässä ja nyt ottaen vastuuta.
Menneiden tulisi antaa olla, sillä negatiivisten kokemusten jatkuva ajatteleminen voi lisätä masennuksen riskiä. Ojanen on todennut lisäksi, että ihminen olisi onnellisempi jos huomaisi ympärillään jo olevat hyvät asiat. Hyväksi vinkiksi antaa Ojanen oman itsensä arvostamisen. Myös menneisyydelle on annettava anteeksi. Menneestä irti päästämällä voi ihminen keskittyä nykyhetkeen ja muuttaa tässä ja nyt asioita.
Lopuksi Ojanen visioi vielä, että yhdistämällä Euroopan ulkopuolisten kulttuurien arvot eli yhteisöllisyyden ja eurooppalaisen vapauden ja tasa-arvon olisimme huomattavasti onnellisempia.
Aihetta sivuaa mielenkiintoisesti Lappeenrannan uutiset-lehden lääketieteen tohtorin Pekka Mustosen kirjoitus 15.4.13 aiheena "V-käyrä koholla? Varo, se näkyy eliniässä." Pekka Mustonen on ollut "Elämä pelissä"- ohjelman työryhmässä, joka perustui terveyteen ja hyvinvointiin.
Artikkelissa kirjoitetaan elämänasenteesta ja kuinka negatiivinen asennoituminen voi tutkimusten mukaan vaikuttaa jopa eliniän pituuteen. Asenne näkyy myös työelämässä. Positiiviset ihmiset saavat tutkimuksen mukaan parempaa palkkaa ja pärjäävät paremmin työelämässä kuin negatiiviset.Kirjoituksesta tulee esille myös naisten ja miesten erot muun muassa onnellisuuden kokemisessa.
http://www.lappeenrannanuutiset.fi/artikkeli/232386-v-kayra-koholla-varo-se-nakyy-eliniassa
Elämänasenne ja asennoituminen elämään, voiko niistä "saada tartunnan"? Kuinka pieniä askeleita voikaan olla ne tärkeimmät matkalla tasapainoiseen ja positiiviseen elämään, osaammeko aina olla lähimmäisen tukena oikealla tavalla oikeana hetkenä?
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Sosiaali- ja terveysalan ostopalveluit takaisin omaksi tuotannoksi
Iltasanomat 23.04.13
Iltasanomien artikkelissa kerrotaan, että jopa kolmannes kunnista on palauttanut sosiaali- ja terveysalan ostopalvelunsa omatuotanteiseksi. Lähtenä on ollut tänään julkistettu sosiaalibarometri. Yleisemmät syyt tähän muutokseen ovat laatuongelmat ja kustannussäästöt.
Olenkin pitkään jo miettinyt kuinka tämä palveluiden ulkoistaminen tulee onnistumaan. Ajatus lisääntyneestä palvelun tarjoamisesta kuulostaa hyvältä, mutta tosiaan. Kuka valvoo palvelun laatua, jos se tuotetaan ostopalveluna? Olen myös epäillyt, että tuleeko ostopalvelu kunnille todella halvemmaksi? Palveluiden ulkoistaminen tuo asiakkaalle myös monimutkaisemman asiointi ympäristön.
Käy sinäkin vastaamassa iltasanomien yksityisten terveyspalveluidentyytyväisyys kyselyyn: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013042316936316_uu.shtml
lapset ja nuoret turvassa?
Lueskelin äsken Iltalehden nettisivuja ja tarkastelin päivän uutistarjontaa. Valitsin sitten itsensäpaljastelusta koskevan kirjoituksen mediaseurantaan.
Poliisi vangitsi perjantaina Jyväskylässä lasten vinkkien ja kertomuksien perusteella 28-vuotiaan miehen epäiltynä rikoksentekijänä, itsensäpaljastelijana. Kuluvan viikon aikana poliisin tarkoitus on selvittää asiaa lisää ja joko vahvistaa vangittu mies syylliseksi tai todeta, että epäilty on viaton. Poliisi tutkii asiaa jututtamalla asianosaisia ja todistajia, joista oli epäillyn löytämiseen paljon apua. Tutkinnanjohtaja Timo Hänninen sanookin, että lasten kuvaukset ovat olleet tarkkoja ja todennettavissa olevia.
Jyväskylässä itsensäpaljastelu alkoi jo joulukuussa ja puolen vuoden aikana samainen mies on iskenyt useasti samalla alueella. Ensimmäinen ilmoitus itsensäpaljastelusta tuli joulukuun 14. päivä, jonka jälkeen erilaisia ilmoituksia tuli poliisin tietoon säännöllisin väliajoin. Mies on ilmeisesti näyttänyt lapsille pornoa kännykästä, itsetyydyttänyt itseään lasten nähden sekä muuten vain esitellyt sukupuolielintään. Viimeisin kerta on ollut ilmeisesti keskiviikkona 17.4, kun mies oli seurannut kahta 9-vuotiasta tyttöä ja sen jälkeen paljastanut itsensä esitellen sukukalleuksiaan tytöille. Tytöt olivat rohkeasti ja hienosti tehneet poliisille ilmoituksen asiasta, joten miehen jäljille päästiin melko nopeasti.
Mielestäni on hienoa, että asiaan on puututtu ja epäilty on vangittu, vaikka varmuutta mahdollisesta tekijästä ei vielä ole rikoksessa. Alastoman ihmisen näkeminen keskellä kirkasta arkipäivää voi olla järkyttävä kokemus lapselle, nuorelle tai kenelle vain sekä horjuttaa hetkellisesti tai pidempikestoisesti ihmisen kykyä todentaa maailmaa ja/tai rakentaa käsityksiä elämästä. Tapahtumalla voi olla haitallisia vaikutuksia myös mielenterveydelle, erityisesti, jos moiseen tilanteeseen joutunut ei saa tai voi käsitellä asiaa turvallisen ja tukea tarjoavan aikuisen kanssa.
Uutinen herättää monta kysymystä. Esimerkiksi, mikä saa miehen paljastamaan itseään ja mitä hän sillä hakee? Miten vastaanlaisia yksilöitä voitaisiin auttaa ennen kuin he innostuvat toteuttamaan seksuaalisuuttaan julkisesti? Millaisin keinoin lapsia, nuoria ja ihmisiä yleisestikin tulisi tiedottaa mahdollisista itsensäpaljastelijoista - mitä on oleellista kertoa ja millä tavalla, jotta mahdollisia haittavaikutuksia tai ennakkopelkoja muodostuisi mahdollisimman vähän? Lisäksi pohdituttaa se, millainen on itsensäpaljastelijan minäkuva ja miten hän voi kokonaisvaltaisesti - onko vain mielenterveydessä häikkää vai tarvitseeko hän mahdollisesti myös muuta apua ja tukea? Ja vielä, miten yksilö, joka odottamattaan kokee itsensäpaljastelua, selviytyy tällaisesta - millaisia vaikutuksia lapsi/nuori tai aikuinen voi moisesta joutua kokemaan? Heilahtaako uhrin mielenterveys tai jääkö tilanteesta jotain, joka voi vinouttaa kasvua ja kehitystä muutenkin?
Paljon kysymyksiä ja aihe on myös aika arka. Millä tavalla purkaa tätä kaikkea, mielipiteitä?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013042316937051_uu.shtml
Poliisi vangitsi perjantaina Jyväskylässä lasten vinkkien ja kertomuksien perusteella 28-vuotiaan miehen epäiltynä rikoksentekijänä, itsensäpaljastelijana. Kuluvan viikon aikana poliisin tarkoitus on selvittää asiaa lisää ja joko vahvistaa vangittu mies syylliseksi tai todeta, että epäilty on viaton. Poliisi tutkii asiaa jututtamalla asianosaisia ja todistajia, joista oli epäillyn löytämiseen paljon apua. Tutkinnanjohtaja Timo Hänninen sanookin, että lasten kuvaukset ovat olleet tarkkoja ja todennettavissa olevia.
Jyväskylässä itsensäpaljastelu alkoi jo joulukuussa ja puolen vuoden aikana samainen mies on iskenyt useasti samalla alueella. Ensimmäinen ilmoitus itsensäpaljastelusta tuli joulukuun 14. päivä, jonka jälkeen erilaisia ilmoituksia tuli poliisin tietoon säännöllisin väliajoin. Mies on ilmeisesti näyttänyt lapsille pornoa kännykästä, itsetyydyttänyt itseään lasten nähden sekä muuten vain esitellyt sukupuolielintään. Viimeisin kerta on ollut ilmeisesti keskiviikkona 17.4, kun mies oli seurannut kahta 9-vuotiasta tyttöä ja sen jälkeen paljastanut itsensä esitellen sukukalleuksiaan tytöille. Tytöt olivat rohkeasti ja hienosti tehneet poliisille ilmoituksen asiasta, joten miehen jäljille päästiin melko nopeasti.
Mielestäni on hienoa, että asiaan on puututtu ja epäilty on vangittu, vaikka varmuutta mahdollisesta tekijästä ei vielä ole rikoksessa. Alastoman ihmisen näkeminen keskellä kirkasta arkipäivää voi olla järkyttävä kokemus lapselle, nuorelle tai kenelle vain sekä horjuttaa hetkellisesti tai pidempikestoisesti ihmisen kykyä todentaa maailmaa ja/tai rakentaa käsityksiä elämästä. Tapahtumalla voi olla haitallisia vaikutuksia myös mielenterveydelle, erityisesti, jos moiseen tilanteeseen joutunut ei saa tai voi käsitellä asiaa turvallisen ja tukea tarjoavan aikuisen kanssa.
Uutinen herättää monta kysymystä. Esimerkiksi, mikä saa miehen paljastamaan itseään ja mitä hän sillä hakee? Miten vastaanlaisia yksilöitä voitaisiin auttaa ennen kuin he innostuvat toteuttamaan seksuaalisuuttaan julkisesti? Millaisin keinoin lapsia, nuoria ja ihmisiä yleisestikin tulisi tiedottaa mahdollisista itsensäpaljastelijoista - mitä on oleellista kertoa ja millä tavalla, jotta mahdollisia haittavaikutuksia tai ennakkopelkoja muodostuisi mahdollisimman vähän? Lisäksi pohdituttaa se, millainen on itsensäpaljastelijan minäkuva ja miten hän voi kokonaisvaltaisesti - onko vain mielenterveydessä häikkää vai tarvitseeko hän mahdollisesti myös muuta apua ja tukea? Ja vielä, miten yksilö, joka odottamattaan kokee itsensäpaljastelua, selviytyy tällaisesta - millaisia vaikutuksia lapsi/nuori tai aikuinen voi moisesta joutua kokemaan? Heilahtaako uhrin mielenterveys tai jääkö tilanteesta jotain, joka voi vinouttaa kasvua ja kehitystä muutenkin?
Paljon kysymyksiä ja aihe on myös aika arka. Millä tavalla purkaa tätä kaikkea, mielipiteitä?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013042316937051_uu.shtml
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Nuorten alkoholinkäyttö- syynäkö hukassa oleva vanhemmuus?
Rannikkoseutu-lehdessä oli sunnuntaina 21.4.13 kirjoitus nuorten alkoholinkäytöstä. Sosiaalityöntekijät ja poliisit olivat huolissaan siitä etteivät vanhemmat tiedä missä heidän lapsensa viettävät vapaa-aikaansa ja millä tavoin. 12-13- vuotiaat saattavat viettää aikaansa parikymppisten seurassa.Taustalla voi olla alkoholin välittämisen lisäksi seksuaalinen hyväksikäyttö.
Kevät ja kesä tuo esille taas runsaan alkoholin käytön nuorten juhlinnan muodossa. Juomana nuorilla ei olekaan enää miedot juomat vaan he ovat siirtyneet väkevien käyttöön. Lisäksi alkoholinkäyttö saattaa tapahtua keskellä kirkasta päivää.Nuoret puhuvat" GO GO"- keväästä, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että teinityttö on juonut itsensä sellaisiin promillelukemiin että kaverit ovat joutuneet hälyyttämään ambulanssin apuun.Juomisen tuloksena onkin ollut, että tyttö on joutunut sairaalaan vatsahuuhteluun.Tosi vaaralliselta kuulostavaa toimintaa...Missä on nuorten kunnolliset harrastukset? Miksi nuoret kaipaavat elämäänsä tämän tapaista jännitystä, joka tuo vain ongelmia tullessaan?
Kirjoituksesta tuli ilmi sosiaalityöntekijöiden ja poliisin huoli siitä, mihin vanhemmuus on joutunut. Alle 15- vuotiailla ei ole välttämättä kotiintuloaikoja. Vanhemmat voivat itse olla lomamatkalla ja lapset/nuoret ovat ilman valvontaa kotona. Usein tuloksena saattaa olla kotibileet, jonka seuraukset voivat olla tuhoisat. Vanhemmat saattavat itse ostaa lapsilleen alkoholijuomia tai pahimmassa tapauksessa he ovat juopotelleet yhdessä lastensa kanssa.
Niinpä tuli taas mieleen vanhemmuus ja mitkä ovatkaan seuraukset kun vanhemmuus on hukassa?Eikö lapsilla olisi oikeus turvallisiin vanhempiin, jotka asettavat rajat, mutta antavat samalla rakkautta ja huomiota. Miten käy nuoren ihmisen joka kokee liian varhain liian vaikeita asioita?
Kevät ja kesä tuo esille taas runsaan alkoholin käytön nuorten juhlinnan muodossa. Juomana nuorilla ei olekaan enää miedot juomat vaan he ovat siirtyneet väkevien käyttöön. Lisäksi alkoholinkäyttö saattaa tapahtua keskellä kirkasta päivää.Nuoret puhuvat" GO GO"- keväästä, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että teinityttö on juonut itsensä sellaisiin promillelukemiin että kaverit ovat joutuneet hälyyttämään ambulanssin apuun.Juomisen tuloksena onkin ollut, että tyttö on joutunut sairaalaan vatsahuuhteluun.Tosi vaaralliselta kuulostavaa toimintaa...Missä on nuorten kunnolliset harrastukset? Miksi nuoret kaipaavat elämäänsä tämän tapaista jännitystä, joka tuo vain ongelmia tullessaan?
Kirjoituksesta tuli ilmi sosiaalityöntekijöiden ja poliisin huoli siitä, mihin vanhemmuus on joutunut. Alle 15- vuotiailla ei ole välttämättä kotiintuloaikoja. Vanhemmat voivat itse olla lomamatkalla ja lapset/nuoret ovat ilman valvontaa kotona. Usein tuloksena saattaa olla kotibileet, jonka seuraukset voivat olla tuhoisat. Vanhemmat saattavat itse ostaa lapsilleen alkoholijuomia tai pahimmassa tapauksessa he ovat juopotelleet yhdessä lastensa kanssa.
Niinpä tuli taas mieleen vanhemmuus ja mitkä ovatkaan seuraukset kun vanhemmuus on hukassa?Eikö lapsilla olisi oikeus turvallisiin vanhempiin, jotka asettavat rajat, mutta antavat samalla rakkautta ja huomiota. Miten käy nuoren ihmisen joka kokee liian varhain liian vaikeita asioita?
Nuorten asunnottomuus halutaan kuriin
Vantaan Sanomista, nro 31 (20-21.4.2013) löytyi seuraavanlainen lyhyt kirjoitelma tämän tekstin otsikossa olevasta aiheesta eli nuorten asunnottomuus. Ja huom! Teksti alapuolella on suora lainaus.
"Nuorisoasuntoliitto on laatinut yhteistyössä kuntien ja järjestöjen kanssa Vantaan päättäjille tarkoitetun tietopaketin nuorten asumisen kynnyskysymyksistä.
Tietopaketti jaettiin päättäjille torstaina järjestetyssä Vaikuta Vantaalla! -tapahtumassa. Monialaisen yhteistyön yhteisenä huolena on nuorten asunnottomuuden nykytila sen lisääntyminen.
Nuorisoasuntoliiton mukaan alle 25-vuotiaista asunnottomista yli puolet asuu pääkaupunkiseudulla ja heistä 129 Vantaalla."
Lehden esittelemä aihe on nuorten työttömyyden ohella asia, johon minäkin haluaisin puuttua. On kurjaa, että kaikilla ei ole kattoa pään päällä ja turvapaikkaa, jonne mennä. Monet nuoret bunkkaavat kavereiden luona, etsivät yösijaa roskakatoksista ja/tai nukkuvat taivasalla.
Tällä viikolla olin menossa Tikkurilan uimahalliin kotoa käsin (Malminiitystä) - matkaa kertyi noin 2 km/suunta. Kun kuljin uimahallia kohti, huomasin bussipysäkin vieressä ensin pyörän. Ajattelin, että onpa ollut järkevä joukkoliikentään käyttäjä, kun polkee ensin pysäkille ja sitten jatkaa bussilla matkaa. Noh, hetken kuluttua (kun tulin lähemmäs bussipysäkkiä) huomasin, että bussipysäkin penkillä nukkuu nuori mies. Siinä vaiheessa ajattelin, että ohhoh - onkohan oikeasti näitä nuoria asunnottomia enemmänkin, koska en ole koskaan aikaisemmin heihin törmännyt. En Espoossa, Nurmijärvellä enkä Vantaalla asuessani.
Artikkeli todistaa sen, että asunnottomia todellakin on ja nyt, kun minulla on oma kokemus ja havainto siitä, että tieto pitää paikkaansa, minusta tuntuu surulliselta. Niinpä on kertakaikkisen hienoa, että NAL (nuorisoasuntoliitto) on herännyt ja saanut mukaan muitakin vaikuttajia - nyt vaan toivon, että kunnan päättäjät puuttuvat asiaan ja auttavat sitä tarvitsevia ilman että tarvitsee talouskäyriä katsella.
"Nuorisoasuntoliitto on laatinut yhteistyössä kuntien ja järjestöjen kanssa Vantaan päättäjille tarkoitetun tietopaketin nuorten asumisen kynnyskysymyksistä.
Tietopaketti jaettiin päättäjille torstaina järjestetyssä Vaikuta Vantaalla! -tapahtumassa. Monialaisen yhteistyön yhteisenä huolena on nuorten asunnottomuuden nykytila sen lisääntyminen.
Nuorisoasuntoliiton mukaan alle 25-vuotiaista asunnottomista yli puolet asuu pääkaupunkiseudulla ja heistä 129 Vantaalla."
Lehden esittelemä aihe on nuorten työttömyyden ohella asia, johon minäkin haluaisin puuttua. On kurjaa, että kaikilla ei ole kattoa pään päällä ja turvapaikkaa, jonne mennä. Monet nuoret bunkkaavat kavereiden luona, etsivät yösijaa roskakatoksista ja/tai nukkuvat taivasalla.
Tällä viikolla olin menossa Tikkurilan uimahalliin kotoa käsin (Malminiitystä) - matkaa kertyi noin 2 km/suunta. Kun kuljin uimahallia kohti, huomasin bussipysäkin vieressä ensin pyörän. Ajattelin, että onpa ollut järkevä joukkoliikentään käyttäjä, kun polkee ensin pysäkille ja sitten jatkaa bussilla matkaa. Noh, hetken kuluttua (kun tulin lähemmäs bussipysäkkiä) huomasin, että bussipysäkin penkillä nukkuu nuori mies. Siinä vaiheessa ajattelin, että ohhoh - onkohan oikeasti näitä nuoria asunnottomia enemmänkin, koska en ole koskaan aikaisemmin heihin törmännyt. En Espoossa, Nurmijärvellä enkä Vantaalla asuessani.
Artikkeli todistaa sen, että asunnottomia todellakin on ja nyt, kun minulla on oma kokemus ja havainto siitä, että tieto pitää paikkaansa, minusta tuntuu surulliselta. Niinpä on kertakaikkisen hienoa, että NAL (nuorisoasuntoliitto) on herännyt ja saanut mukaan muitakin vaikuttajia - nyt vaan toivon, että kunnan päättäjät puuttuvat asiaan ja auttavat sitä tarvitsevia ilman että tarvitsee talouskäyriä katsella.
Lasten kasvava väkivallan käyttö
Iltasanomat sunnuntai 21.04.2013
Iltasanomat kirjoittavat, että uuden kunta-10 tutkimuksen
mukaan vuonna 2012 neljännes lastentarhaopettajista joutui lapsen väkivaltaisen
käyttäytymisen kohteeksi. Vastaavasti vuonna 2004 ruumiillisen väkivallan kohteeksi oli
joutunut vain viidennes heistä.
Tutkimuksessa on siis havaittu, että tavaroiden heittely ja
paikkojen rikkominen päivähoidossa on lisääntynyt. Lasten häiriökäyttäytyminen on siis
lisääntymässä.
Koen itse myös, että ongelma on havaittu jo aikaisemmin. Mutta onko tähän asiaan puututtu oikealla tavalla? Olen myös itse joutunut kokemaan työssäni lapsen väkivaltaista käytöstä. Itselle asiasta heräsi ristiriitainen tunne. Päivähoidon täytyy panostaa varhaiseen puuttumiseen. Mutta jos vanhemmat eivät ole yhteisymmärryksessä päivähoidon henkilökunnan kanssa, kuinka voidaan tukea lasta ja ajatella hänen etuaan?
Ajatuksenani olisi, että päivähoidon tulisi tehdä tiiviimpää moniammatillista yhteistyötä neuvolan ja terveyskeskuksen kanssa. Esimerkiksi järjestää keskusteluja, jossa olisi alueen neuvola lääkäri, hoitaja, neuvolapsykologi, kiertävä erityislastentarhaopettaja ja päiväkodin henkilökuntaa. Näissä keskusteluissa voitaisiin ottaa esille huoli lapsen kasvusta ja kehityksessä konkreettisemmin.
Koen itse myös, että ongelma on havaittu jo aikaisemmin. Mutta onko tähän asiaan puututtu oikealla tavalla? Olen myös itse joutunut kokemaan työssäni lapsen väkivaltaista käytöstä. Itselle asiasta heräsi ristiriitainen tunne. Päivähoidon täytyy panostaa varhaiseen puuttumiseen. Mutta jos vanhemmat eivät ole yhteisymmärryksessä päivähoidon henkilökunnan kanssa, kuinka voidaan tukea lasta ja ajatella hänen etuaan?
Ajatuksenani olisi, että päivähoidon tulisi tehdä tiiviimpää moniammatillista yhteistyötä neuvolan ja terveyskeskuksen kanssa. Esimerkiksi järjestää keskusteluja, jossa olisi alueen neuvola lääkäri, hoitaja, neuvolapsykologi, kiertävä erityislastentarhaopettaja ja päiväkodin henkilökuntaa. Näissä keskusteluissa voitaisiin ottaa esille huoli lapsen kasvusta ja kehityksessä konkreettisemmin.
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Nuorten miehien syrjäytyminen
MTV3 Huomenta Suomi 19.04.13
Aamu tv:ssä haastateltiin entistä armeijan ylilääkäriä Pentti Kurosta. Kuronen kertoo, että armeijaan saapuvista miehistä kerätään paljon tietoa eri tahoilta. Kuitenkin yli 40 % miehistä keskeyttää armeijan lievistä mielenterveydellisistä syistä. Tähän ryhmään kuuluu myös suurimmat riskiryhmät, jotka saattavat myöhemmässä elämässä kohdata mielenterveydellisiä ongelmia. Tiedetään aikalisä hankkeen kautta, että huono pärjääminen elämässä; päihteiden käyttö, työttömyys ja heikko koulutus vaikuttaa riskiin sairastua mielenterveydellisesti.
Kuronen kertoo, että yhteiskunnassa pitäisi puuttua ongelmien syihin jo aikaisemmassa vaiheessa. Varhainen puuttuminen neuvolassa, varhaiskasvatuksessa, koulussa olisi tärkeää. Vertailla tietoa keskenään Tietoa täytyisi siis kerätä jo aikaisemmin ja luoda siten parempi tilannekuva.
Haastattelija kertoo, että tutkimusten mukaan nuoren miehen elämä on kilpailua neljästä A:sta. Nämä ovat siis ansio, akka, asuminen ja auto. Yhteiskunnan kelkasta putoaminen aiheuttaa usein miehelle myös kyseisten asioiden menettämisen samassa järjestyksessä.
Kuronen kertoo, että riskit olisi kyllä huomattavissa viranomaisten varhaisen puuttumisen kautta.
Tämän kaltainen puuttuminen olisi esimerkiksi Aikalisä hanke, jossa viranomaisten välistä yhteistyötä on kehitetty. Kunnilla on velvollisuus toimia monialaisesti viranomaisten välisessä yhteistyössä. Kuronen kertoo, että asioihin pitäisi tarttua yhteistoimin täsmällisesti ja joustavasti. Myös päihdekäyttäytyminen olisi tukitoimin ajoissa ehkäistävissä. Työelämän ongelmakohtaamiset vaikuttavat suuresti miesten päihteiden käyttöön.
Haastattelu on nähtävissä: http://www.katsomo.fi/?progId=178947
Aamu tv:ssä haastateltiin entistä armeijan ylilääkäriä Pentti Kurosta. Kuronen kertoo, että armeijaan saapuvista miehistä kerätään paljon tietoa eri tahoilta. Kuitenkin yli 40 % miehistä keskeyttää armeijan lievistä mielenterveydellisistä syistä. Tähän ryhmään kuuluu myös suurimmat riskiryhmät, jotka saattavat myöhemmässä elämässä kohdata mielenterveydellisiä ongelmia. Tiedetään aikalisä hankkeen kautta, että huono pärjääminen elämässä; päihteiden käyttö, työttömyys ja heikko koulutus vaikuttaa riskiin sairastua mielenterveydellisesti.
Kuronen kertoo, että yhteiskunnassa pitäisi puuttua ongelmien syihin jo aikaisemmassa vaiheessa. Varhainen puuttuminen neuvolassa, varhaiskasvatuksessa, koulussa olisi tärkeää. Vertailla tietoa keskenään Tietoa täytyisi siis kerätä jo aikaisemmin ja luoda siten parempi tilannekuva.
Haastattelija kertoo, että tutkimusten mukaan nuoren miehen elämä on kilpailua neljästä A:sta. Nämä ovat siis ansio, akka, asuminen ja auto. Yhteiskunnan kelkasta putoaminen aiheuttaa usein miehelle myös kyseisten asioiden menettämisen samassa järjestyksessä.
Kuronen kertoo, että riskit olisi kyllä huomattavissa viranomaisten varhaisen puuttumisen kautta.
Tämän kaltainen puuttuminen olisi esimerkiksi Aikalisä hanke, jossa viranomaisten välistä yhteistyötä on kehitetty. Kunnilla on velvollisuus toimia monialaisesti viranomaisten välisessä yhteistyössä. Kuronen kertoo, että asioihin pitäisi tarttua yhteistoimin täsmällisesti ja joustavasti. Myös päihdekäyttäytyminen olisi tukitoimin ajoissa ehkäistävissä. Työelämän ongelmakohtaamiset vaikuttavat suuresti miesten päihteiden käyttöön.
Haastattelu on nähtävissä: http://www.katsomo.fi/?progId=178947
RASKAUDENAIKAINEN TUPAKOINTI
19.4.2013 Iltalehdessä ja radio Novassa kerrottiin Turun yliopistossa
tehdyn väitöstutkimuksen tuloksista. Raskaudenaikaisella
tupakoinnilla on tiedetty olevan useita haitallisia vaikutuksia sikiöön kuten
esimerkiksi kasvun hidastuminen. Väitöstutkimuksen
aiheesta tehnyt Mikael Ekbland sanoo, että viitteitä raskaudenaikaisen tupakoinnin
kielteisistä vaikutuksista keskushermostoon on saatu viime vuosina. Turun
yliopistollisessa keskussairaalassa tehdyissä tutkimuksissa todettiin, että tupakalle
altistuneiden keskosten otsalohkon ja pikkuaivojen tilavuus oli pienempi kuin
altistumattomilla. Tupakka-altistuksella voi olla yhteyttä myös tarkkaavaisuus ja
ylivilkkaushäiriöiden kaltaisten käytösongelmien kanssa. Mikael Ekblandin
mukaan tulosten perusteella näyttäisi siltä, että psykiatrista sairastuvuutta
olisi mahdollista vähentää raskaudenaikaista tupakointia ehkäisemällä.
Huolestuttavana tietona tutkimuksessa selvisi myös tupakoinnin yleisyys raskausaikana.
Suomalaisnaisista jopa 15% polttaa raskauden aikana ja raskaana olevista
teini-ikäisistä polttaa jopa joka toinen.
Helppo ehkä näin tupakoimattomana aiheesta kommentoida, mutta miten kukaan
voi omalla käytöksellään saattaa syntymättömän lapsen terveyden vaaraan? Eikö
kyseessä pitäisi olla jo lastensuojelullinen näkökulma jos tuloksia tupakoinnin
haittavaikutuksista on saatavilla jo näin paljon?
Omaishoidosta ja sen eduista
Helsingin sanomissa perjantaina 19.4.13 A- osion sivulla 10 oli artikkeli Kelan tekemästä tutkimuksesta, jossa todettiin kotona tapahtuvan omaishoidon olevan edullisempaa kuin laitoksissa tapahtuvan. Omaishoidon toteutuessa kotona olisivat säästöt kunnille miljoonia euroja vuosittain.Tutkijat totesivat, että kuntien kannattaisi nostaa palkkioita ja palkata lisää omaishoitajia.Panostamalla oikei saataisiinkin suurempia säästöjä aikaiseksi. Kunnat ovat kuitenkin ottaneet säästölinjan lopettamalla omaishoitosopimiuksia säästääkseen kustannuksissa, joka kuulostaa aika lyhytnäköiseltä luettuani tutkimustuloksia.
Artikkelissa oli myös kerrottu erään omaishoitajan arjesta, joka hoitaa MS-tautia sairastavaa vaimoaan. Kirjoitusta lukiessani tuli mieleeni, että on varmasti raskasta hoitaa vaikeassa tilassa olevaa lähimmäistä.Kuitenkin kirjoituksestä tuli esille lämpö ja toisesta välittämisen tunne, jotka varmasti ovat arjessa antamassa haasteisiin lisää voimavaroja.
Saman päivän Helsingin sanomissa c-osion sivulla 9 oli elinkaaren toisesta päästä mielipidekirjoitus, jonka aiheena oli pienen lapsen kotona tapahtuva hoito ja sen edut.Kirjoituksesta tuli esille pitkäkantoiset vaikutukset panostettaessa kotiäitiyden ja-isyyden arvostamiseen. Kirjoituksen näkökulmana oli turvallisen lapsuuden kokemisen kautta mahdollinen lasten ja nuorten henkisen pahoinvoinnin väheneminen. Mielipidekirjoituksessa tuli esille, että perheelle on jäätävä aikaa. Näinhän se on, yhdessä vietetty aika on tärkeää, oli lapsi sitten hoidossa kotona omien vanhempien kanssa tai päiväkodissa ammattitaitoisten hoitajien hoidettavana.Tärkeintä on kiintymyssuhteen säilyminen lapsen ja vanhempien välillä sekä yhdessä vietettävä aika eri kokemuksineen.
Esille kummassakin kirjoituksessa nousee taloudelliset päätökset seuraamuksineen. Päätöksiä tehtäessä tulee esille eettinen näkökulma, joka on kaiken ikäisille ihmisille ja kaikissa tilanteissa oleville tärkeä näkökulma, jota ei saa unohtaa. Kirjoituksiin olisikin hyvä saada monipuolinen vastaus suoraan päättäjiltä. Myös esille nousevat kysymykset ruohonjuuritasolta olisi hyvä saada aktiivisesti päivänvaloon.Ovatko päättäjät liian kaukana tavallisten ihmisten arjesta?
Artikkelissa oli myös kerrottu erään omaishoitajan arjesta, joka hoitaa MS-tautia sairastavaa vaimoaan. Kirjoitusta lukiessani tuli mieleeni, että on varmasti raskasta hoitaa vaikeassa tilassa olevaa lähimmäistä.Kuitenkin kirjoituksestä tuli esille lämpö ja toisesta välittämisen tunne, jotka varmasti ovat arjessa antamassa haasteisiin lisää voimavaroja.
Saman päivän Helsingin sanomissa c-osion sivulla 9 oli elinkaaren toisesta päästä mielipidekirjoitus, jonka aiheena oli pienen lapsen kotona tapahtuva hoito ja sen edut.Kirjoituksesta tuli esille pitkäkantoiset vaikutukset panostettaessa kotiäitiyden ja-isyyden arvostamiseen. Kirjoituksen näkökulmana oli turvallisen lapsuuden kokemisen kautta mahdollinen lasten ja nuorten henkisen pahoinvoinnin väheneminen. Mielipidekirjoituksessa tuli esille, että perheelle on jäätävä aikaa. Näinhän se on, yhdessä vietetty aika on tärkeää, oli lapsi sitten hoidossa kotona omien vanhempien kanssa tai päiväkodissa ammattitaitoisten hoitajien hoidettavana.Tärkeintä on kiintymyssuhteen säilyminen lapsen ja vanhempien välillä sekä yhdessä vietettävä aika eri kokemuksineen.
Esille kummassakin kirjoituksessa nousee taloudelliset päätökset seuraamuksineen. Päätöksiä tehtäessä tulee esille eettinen näkökulma, joka on kaiken ikäisille ihmisille ja kaikissa tilanteissa oleville tärkeä näkökulma, jota ei saa unohtaa. Kirjoituksiin olisikin hyvä saada monipuolinen vastaus suoraan päättäjiltä. Myös esille nousevat kysymykset ruohonjuuritasolta olisi hyvä saada aktiivisesti päivänvaloon.Ovatko päättäjät liian kaukana tavallisten ihmisten arjesta?
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Lueskelin tuossa äsken Suomi 24 sivuston keskusteluita
henkisestä hyvinvoinnista ja mielenterveydestä. Osa teksteistä oli aika rankkaa
luettavaa, mutta toisaalta joukossa oli myös aitoja tunnekuvauksiakin. Tällaiset foorumit
ovat varmasti hyvä paikka purkaa tuntojaan nimettömänä ja kysyä apua johonkin
ongelmaan.
Mieleeni tuli kuitenkin ajatus siitä mitä tapahtuu, jos joku hakee apua pelkästään erilaisten
keskustelupalstojen kautta, joissa neuvot voivat olla peräisin keneltä vain.
Yksikin kirjoittajista mietti esimerkiksi tekstissään, mitä järkeä elämässä
enää on. Miten kirjoittaja reagoi, jos hän ei saakaan tukea ja myötätuntoa
tilanteelleen? Pahimmassa tapauksessa tilanne voi jopa pahentua. Tilanteen
ollessa näin paha, apua tulisi mielestäni saada ehdottomasti ammattiauttajalta
eikä muilta samassa tilanteessa olevilta. Tietysti saman ongelman kanssa
taistelleet pystyvät samaistumaan ja ehkä ymmärtämäänkin tilanteen paremmin kun
he ovat sen itsekin kokeneet. Miitä mieltä te muut olette? Onko keskustelupalsta turvallinen ja oikea
tapa puida näinkin vaikeita asioita ja kenellä on vastuu?
Koulumenestys vaikuttaa naisten painoon
Helsingin Sanomien www-sivuilta löysin kirjoituksen, jossa väitetään tutkimuksen perusteella, että mikäli nainen menestyy heikosti koulussa, hänen painonsa on vaarassa nousta rajustikin ylöspäin, lihavuuteen asti.
Epäonnistuminen koulussa lisää tunnollisen naisen stressinsietokykyä ja näin ollen altistaa herkkujen syömiselle. Tällainen käytös ennustaa tulevaisuudessa näille naisille liikalihavuutta.
Saija Alatupa, joka on aiheesta tehnyt väitöskirjan perustelee, että naisilla on alttius lihoamisen lisäksi syrjäytyä sekä käyttää tavallista enemmän päihteitä, jos ko. yksilö on koulussa menestynyt huonosti asennoituen kouluun myönteisesti ja tunnollisesti.
Koulumenestys on Alatuvan mukaan kiinni käyttäytymisestä, pojilla aggressiivisuudesta ja tytöillä hyperaktiivisuudesta. Kun varhain tunnistetaan ja puututaan tällaiseen käyttäytymiseen, voidaan auttaa ja ennakoida häiriötapauksia ja vahvistaa heidän koulumenestystään. Näin ollen on mahdollista ennalta ehkäistä naisten syrjäytymistä, alttiutta käyttää runsaasti alkoholia ja tupakkaa sekä lihoamistaipumuksia.
Alatupa kuitenkin myöntää, että koulumenestyksen lisäksi myös ruokailutottumuksilla ja elämäntavoilla on merkitystä siihen, kuinka herkästi naisen paino nousee. Mutta koska tuoreen tutkimuksen mukaan koulumenestys on myös yksi lihoamisen syy naisilla, niin sitä varten aiheesta on kirjoitettu Hesarissakin.
http://www.hs.fi/kotimaa/V%C3%A4it%C3%B6s+Naisten+heikko+koulumenestys+altistaa+ylipainolle/a1366162406007
Olen henkilökohtaisesti järkyttynyt moisesta haloosta ja artikkelista. Ihan kuin lihoaminen ylipäänsä olisi vain naisten ongelma. Ja onkohan todella näin, että koulumenestyksen perusteella voi ihminen kokea tulevaisuudessa syyn lihota? Enpä tiedä. Itse uskon enempi siihen, että jos on halua elää terveiden elämäntyylien mukaisesti ja valmiutta sietää erilaisia olosuhteita, niin niilläkin on merkitystä. Lisäksi jokaisen kyky elää tasapainoisesti, mielenterveydellisesti ihan ok tilassa, saattanee olla sellainen joka vaikuttaa siihen painoon. Ainakin itsellä on niin, että kun huolettaa niin syön herkkuja tai jos menee hyvin niin ruoanlaittoon jaksaa hurjasti panostaa. Hmm.. Vaikeita asioita!
Mutta kuitenkin, tällainenkin uutinen löytyi, joten mikä ettei yhdistämään tätä blogiin.
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Seurakunnan erityisnuorisotyöntekijän kokemuksia
Espoossa työskentelevä Suvi Kaikkonen puolestapuhuu nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen tärkeydestä. Hän, erityisnuorisotyöntekijänä, on ja vaikuttaa siellä missä nuoretkin. Lisäksi hän kertoi Nyt on henki päällä - kiertueen päätapahtumassa työkokemuksistaan ja oivalluksistaan. Seurakunta on tahtonut osallistua runsaasti ja erilaisin tavoin nuorten syrjäytymistä ehkäisevään toimintaan, joten Kaikkosen näkemyksiä arvostetaan ja niitä halutaan vaalia, yhdessä nuorten kuulemisen ohella.
Nuorilla tuntuu olevan epätietoisuus sen suhtaan, mikä taho auttaa missäkin tilanteessa ja miten. Lisäksi nuoret kokevat, että heitä ei aidosti kohdata, heistä ei välitetä ja heille ei anneta tarpeeksi aikaa. Kuulluksi tulemisen tärkeys ja sen puute nousee voimakkaasti esiin nuorten näkemyksistä, ajatuksista ja kokemuksista.
Nuorella voi olla kanssakulkijana ja tukikenttänä käytännössä kuka vain.
Erityisnuorisotyöntekijä soveltuu tehtävään erinomaisesti ja siinä ihmissuhteessa nuoren itsemääräämisoikeus toteutuu parhaiten - nuori saa niin paljon tai vähän olla tekemisissä kuin haluaa ja tarvitsee sekä lisäksi nuori voi määritellä sen, kuinka paljon ja minkälaista tukea, neuvoa, edunvalvontaa, ymmärrystä, puolustamista ja kannustusta saa ja on valmis ottamaan vastaan. Lisäksi erityisnuorisotyöntekijä voi vastata nuoren kysymyksiin ja ihmettelyn aiheisiin sekä toimia ns.kääntäjänä ja selostajana vaikeissakin asioissa (Kelan lappulippuset, Työvoimatoimiston rekrytilaisuudet, Eduskuntavaalien termit tms.)
Yhteiskunnallinen muutos ja rakennevaihtuvuudet ovat aiheuttaneet sen, että elämässä vaikuttaa tällä hetkellä kovuuden, nopeuden, itseriippuvaisuuden ja tehokkuuden asenne. Tällainen ajatusmalli saa nuoret kokemaan, että musta ei ole tähän tai mä en halua jatkaa ja olla osallisena tällaisessa pelissä, jättäydyn pois ja ulkopuolelle tai luovutan. Samanaikaisesti ei ole kuitenkaan helppoa olla avuton ja osoittaa tuen tarve tai halukkuus vastaanottaa apua. Onneksi seurakunnan ryhmäyttämistyö tukee tässä ja edistää sitä, että yksin ei ole pakko pyristellä eteenpäin.
Yhdessä tekemisellä on suuri voima ja se jos mikä on paras ase syrjäytymistä vastaan. Yhdessä koetaan iloaa, onnistumisen kokemuksia ja me-henkeä, jolloin haastavien ja vaikeidenkin asioiden kanssa on helpompi elää, kun on tukena ja turvana yhteisön tuki, kannustus, kunnioitus ja ymmärrys. Vastuun kantaminen, osallistuminen ja hyvän edistäminen ovat asioita, jotka kannattelevat elämässä ja vievät positiivisesti eteenpäin - kunhan seurakunnassa ja muissakin yhteisöissä kaikki ovat varmasti lämpimästi tervetulleita ja avoimesti mukaanotettavia.
http://www.esse.fi/933-suvi-kaikkonen-on-arjen-takiainen
Olen viime vuoden lopulla itse muuttanut Espoosta Vantaalle ja muutamia asioita on ollut ikävä. Espoon seurakuntien Esse-lehteä sekä Länsiväylää ja Varttia (ilmaisjakelulehtiä). Onneksi opintojen myötä sain oivan ajatuksen tutustua taas uudestaan, mitä mielenkiintoista tarjottavaa espoolaisilla lehdillä on tarjottavanaan. Ja kappas, heti löytyi tehtävään sopiva ja mielenkiintoinen kirjoitus. :)
Kuten artikkelissa tuotiin esille, nuorten vahvistamiseen ja sosiaalisuuden edistämiseen kannattaa panostaa! Hienoa, että seurakunta kantaa kortensa kokeen ja aidosti ja oikeasti yrittää tukea nuoria sekä tehdä ennaltaehkäisevää syrjäytymistyötä ja tarjota mielekästä toimintaa, jossa nuori saa vaikuttaa. Jes!
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Ikäihmisten virkistyspäivä Vihdissä
Vihdin paikallisessa ilmaisjakelulehdessä "Vihdin uutiset" oli sunnuntaina 14.4 kirjoitus ikäihmisten virkistyspäivästä. Virkistyspäivä järjestettiin 10.4 Vihdin kirkonkylän seurakuntakeskuksella.
Seurakunta yhdessä Vihtiläisten eläkeläisjärjestöjen kanssa on tapahtuman toteuttajana, lehtijutussa kerrotaan myös, että päivä on jo muodostunut perinteeksi.
Osallistujia virkistyspäivä oli kerännyt yli kaksisataa! Päivä sisälsi erilaista ohjelmaa esitelmistä yhteislauluun huuliharpun säestyksellä. Ruoat laittoi ammattikoulu ja ne tarjoiltiin pöytiin vapaaehtoisten voimin.
Tilaisuuden taustalla on huoli ikääntyneiden yksinäisyydestä. Tavoitteena onkin saada myös yksinäiset ihmiset seurakuntatalolle.
Kirjoitus on kovin ajankohtainen itselleni, vasta perjantaina pohdimme työryhmäni kanssa kehittämiskeskustelussa asiakasryhmällemme kehitysvammaisille tarjolla olevaa viriketoimintaa tai kerhotoimintaa. Tarkemmin sen puutetta. Tarve "nuorisotilalle" tai kerholle on kova. Kerhotoimintaa on Vihdissä kunnan toimesta ikäihmisille, sekä myös yksityinen taho pitää ikäihmisille omaa "klubia". Kehitysvammaisille ei kunnan toimesta ole vastaavaa kerhoa.
Pohdimme oman työryhmämme resursseja alkaa toteuttaa säännöllisesti kerhoa omalle asiakasryhmällemme, jo pelkästään Etevan Vihdin asumispalveluihin kuuluu 6 ryhmäkotia ja 10 omissa asunnoissaan asuvaa asiakasta.
Takaisin ikäihmisiin. Virkistyspäivän järjestäjät kokevat suureksi haasteekseen saada yksinäiset ihmiset mukaan. Yksinäisten vanhusten innostaminen onkin mielestäni pitkälle sukulaisten ja ystävien vastuulla. Kotipalvelun piiriin kuuluvat vanhukset voivat toki myös saada hyviä vinkkejä kotihoidon työntekijöiltä ja verkostoitua myös heidän avullaan.
Toisaalta on myös yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät tällaisia tapahtumia kaipaa ja se heille suotakoon.
Metro lehti 15.04.kertoo omassa artikkelissaan. "Ensihoitajan työssä joutuu usein kokemaan väkivaltaa". Nykyaikana ensihoitajan työ ei ole niin turvallista, kuin ennen oli. Ihmiset eivät suhtaudu enää hoitajiin samalla kunnioituksella kuin ennen, siitä on kertonut Suomen Ensihoitoalan Liiton toiminnanjohtaja Heikki Sederholm.Ensihoitajan työssä joutuu usein kokemaan väkivaltaa. Valitettavasti väkivalta on lisääntynyt sairaankuljetus- ja ensihoitotyössä alalla. Ensihoitoalan koulutuksessa otetaan huomioon, miten uhkaavien potilaiden kanssa pitää toimia. Esimerkiksi tänä vuona tapahtui väkivalta tapaus ambulanssissa. Maaliskuussa: sekava potilas survaisi ensihoitajaa silmiin ja potki poliisia Kokkolassa. Viime sunnuntaina ensihoitaja joutui jäämään sairaalaan ylävartaloon saamiensa vammojen vuoksi. Välikohtaus tapahtui Uudenkaupungin Lokalahdella. Ambulanssi oli viemässä miespotilasta, kun potilas yllättäen puukotti kuljetustilassa ollutta hoitajaa.
Hoitaja on yksin häneen työssä kohdistuvissa väkivaltatapauksissa, koska työnantaja ei tue häntä tarpeeksi ajatellessaan vain rahaa.Usein näissä väkivaltatapauksissa uhri joutuu käymään yksin oikeutta vastapuolta kohtaan.
Hoitaja on yksin häneen työssä kohdistuvissa väkivaltatapauksissa, koska työnantaja ei tue häntä tarpeeksi ajatellessaan vain rahaa.Usein näissä väkivaltatapauksissa uhri joutuu käymään yksin oikeutta vastapuolta kohtaan.
Terapiaa vihdoin netissä
Iltasanomat 15.4.2013 kertoo
jutussa Pää kuntoon netissä Helsingin
ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin viime vuosina kehittämistä nettipsykoterapiapalveluista,
joita otetaan asteittain käyttöön tämän vuoden aikana. Ensimmäisenä
nettiterapiaa pääsevät kokeilemaan masennuksesta kärsivät. Myöhemmin palvelua
tarjotaan myös muille mielenterveysongelmaisille. HUS:n psykiatristen
verkkohankkeiden projektijohtajan, erikoispsykologi ja psykoterapeutti
Jan-Henry Stenbergin mukaan nettiterapia on hyvä mahdollisus tarjota laadukasta
palvelua myös syrjäkylissä. Akuuttien kriisien ja monimutkaisten vaikeuksien
hoitamiseen tämä hoitomuoto ei kuitenkaan sovi, mutta sillä voidaan helpottaa
tiettyjä ongelmia nopeasti ja ehkäistä ongelmien syntymistä Stenberg toteaa. Stenberg
pitääkin nettiterapian riskinä sitä, että sitä ryhdyttäisiin käyttämään myös
vaikeiden mielenterveysongelmien hoitamiseen, jotka vaativat kasvokkaista
psykoterapiaa.
HUS:n tarjoama nettiterapia
pohjautuu kognitiiviseen psykoterapiaan ja sen avulla voidaan hoitaa lieviä ja keskivaikeita
mielenterveydenhäiriöitä. Jo pelkästään HUS:n sairaanhoitopiirin alueella on
arvioitu olevan kymmeniätuhansia ihmisiä, jotka hyötyisivät nettiterapiasta.
Nettiterapian hyviä puolia ovat helppokäyttöisyys, hoitoon hakeutumisen
kynnyksen madaltuminen ja alueellisten epätasa-arvojen tasoittuminen. Nettiterapiaan
voi päästä lääkärin lähetteellä. Nettiterapioihin pääsee osallistumaan mielenterveystalon
kautta, joka on HUS:n tuottama mielenterveyden palvelujen neuvonta- ja
ohjaussivusto.
Nettiterapia kuulosti mielestäni aluksi
melko utopistiselta ajatukselta, mutta asiaa pohdittuani aloin näkemään myös
sen hyviä puolia. Oikein rajattuna se varmastikin palvelee käyttäjiään hyvin.
Ensimmäisenä hoitomuotona nettiterapiaa ei voida varmaankaan käyttää sillä
asiakkaan tilanne ja mielenterveysongelman vakavuus tulee ensin selvittää
perusteellisesti. Nykyaikana lähes kaikki palvelut ovat siirtyneet myös
sähköiseen muotoon ja ajattelisinkin, että tällä tavalla myös mahdollisiin
aikatauluongelmiin pystyttäisiin paremmin vaikuttamaan. Nettiterapiassa asiakas
tekee saamiaan tehtäviä itsenäisesti ja terapeutti ottaa häneen sen jälkeen
yhteyttä. Nettiterapia mahdollistaa mielestäni myös paremmin anonyymin
lähestymistavan, jolloin asiakkaan ei tarvitse pelätä leimaantuvansa kuten
esimerkiksi käydessään psykiatrin vastaanotolla. Nettiterapia tulee varmasti
nousemaan tulevaisuudessa muiden hoitovaihtoehtojen rinnalle täydentävänä
palveluna.
Robotti vanhuksen hyvinvointia seuraamassa
Imatralainen-lehdessä oli artikkeli 15.4.2013, jossa kerrottiin kansainvälisen tutkijaryhmän kehitelleen robotin seuraamaan vanhusten hyvivointia.Vanhukselle puettavan älyvaatteen avulla robotti saa tietoa muun muassa käyttäjän pulssista, hengityksestä, lämpötilasta, asennosta ja fyysisestä aktiivisuudesta. Myös käyttäjän syöminen ja juominen rekisteröityvät. Robotti onkin tarjonnut hyvinvointia tukevia muistutuksia, ehdotuksia ja kehotuksia vanhuksille. Lisäksi robotti on muistuttanut vanhusta liikunnan ja sosiaalisen kanssakäymisen tarpeellisuudesta ennaltaehkäisevässä mielessä sosiaalisen eristäytymisen suhteen.
Hätätilanteessa esimerkiksi vanhuksen kaatuessa robotti ottaa yhteyttä hoitajaan automaattisesti.
Mieleeni tuleekin tästä robottiuutisesta, että onko todella mahdollista sivuuttaa aito ja oikea kohtaaminen vanhuksen ja hoitajan välillä? Onko robotti eettisesti oikein? Missä on ihmisyys ja sen kunnioittaminen? Onko vanhuksella turvallinen olo, jos hänen hyvinvointiansa tarkkailee vain kone?
http://www.imatralainen.fi/artikkeli/232429-lut-mukana-kehittelemassa-robottiseuralaista-ikaantyneille
Hätätilanteessa esimerkiksi vanhuksen kaatuessa robotti ottaa yhteyttä hoitajaan automaattisesti.
Mieleeni tuleekin tästä robottiuutisesta, että onko todella mahdollista sivuuttaa aito ja oikea kohtaaminen vanhuksen ja hoitajan välillä? Onko robotti eettisesti oikein? Missä on ihmisyys ja sen kunnioittaminen? Onko vanhuksella turvallinen olo, jos hänen hyvinvointiansa tarkkailee vain kone?
http://www.imatralainen.fi/artikkeli/232429-lut-mukana-kehittelemassa-robottiseuralaista-ikaantyneille
Mahdollisuus tehdä pienellä vaivalla hyvää!
Keski-Uusimaa lehdessä 15.4.2013 kerrotaan vapaaehtoisten Siskot ja Simot -yhteisön
Järvenpäässä toteutettavasta Välittämisen keikasta. Välittämisen keikan teemana
on kulttuuri ja ulkoilu vanhusten kanssa. Järvenpääläisillä vanhuksille ja
heidän saattajillaan on mahdollisuus osallistua ilmaiselle opastetulle
kierrokselle Venny Soldan-Brofeldtin juhlanäyttelyyn Järvenpään taidemuseossa.
Samalla on tarkoitus viedä vanhuksia ulkoilemaan. Vapaaehtoiset lähtevät
ulkoiluttamaan Järvenpäässä Vanhankylänniemen terveyskeskussairaalan
pitkäaikaisosaston vanhuksia ja Jampankaaren palvelupihan asiakkaita. Tapahtumassa
muistetaan myös Polvipolku 3:n ja Vaarinkatu 12- talon asukkaita vapaaehtoisten
järjestämillä yhteislauluhetkillä. Taidemuseon sisäänpääsykulut ja opastus
kustannetaan Järvenpään kaupungin Kauko Laaksolta saamilta perintörahoilla.
Siskot ja Simot yhteisö perustettiin vasta talvella, mutta vuorossa on jo heidän
toinen Välittämisen kampanja. Ensimmäinen tempaus oli maaliskuussa ja silloin
paikalle tuli seurustelemaan ja ulkoiluttamaan vanhuksia noin 70 henkilöä. Tuleva
Välittämisen keikka pidetään Järvenpäässä lauantaina 27.4.13 kello 14.00
alkaen. Vapaaehtoisia tarvitaan vielä lisää ja heitä pyydetään ilmoittautumaan
Siskojen ja Simojen tapahtumakoordinaattorille Eero Väisäselle 20.4.2013
mennessä sähköpostitse eero.vaisanen@yhteisovoima.fi
tai puhelimitse 0505453145. Ilmoittautuminen onnistuu myös facebookissa mistä
löytyy myös lisätietoa tapahtumasta.
Nyt vaan kaikki osallistumaan yhteisen hyvän tuottamiseen!
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Tervetuloa seuraamaan sosiaali- ja kasvatusalan ajankohtaisia aiheita eri medioissa. Blogia kirjoittavat kuusi ensimmäisen vuoden sosionomi opiskelijaa.
Miksi nuorten mielenterveydestä säästetään?
Tyttärensä menettänyt näyttelijä Jussi Lampi kertoo Iltasanomien haastattelussa omasta menetyksestään. Jussi Lampi antoi eilen tukensa monien muiden tunnettujen näyttelijöiden kanssa, lasten ja nuorten mielenterveyden hyväksi, Helsingin kaupunginteatterin järjestämässä hyväntekeväisyysnäytelmässä.
Jussi Lampi kertoo haastattelussaan, että lasten ja nuorten
mielenterveys on tärkeä aihe. Hän on aiemminkin osallistunut mielenterveyttä
tukeviin rokkikonsertteihin. Jussi Lampi kertoo aiheen koskettaneen häntä
pahimmalla mahdollisella tavalla. Sillä hänen tyttärensä Mandi kuoli vasta
19-vuotiaana.
Jussi Lampi toteaa haastattelussa, että valtio säästää aivan
väärästä paikasta. Hän viittaa siihen, että lasten ja nuorten mielenterveys
palveluista säästetään aina vain enemmän. Hän kuitenkin myös korostaa
vanhempien omaa vastuuta lastensa hyvinvoinnista. Jussi Lampi toteaa
haastattelussa, että maailma on muuttunut kovaksi, sillä enää ei keskustella
kuin kasvusta ja tuloksen tuottamisesta.
Artikkelin luettuani jäin pohtimaan ovatko perherakenteet todella muuttuneet niin radikaalisti, että vanhemmilla ei ole enää aikaa olla aidosti
läsnä lapsilleen? Ovatko ihmiset asennoituneet tuotanto keskeiseen
maailmaan, jossa työ on asetettu tärkeimmälle sijalle?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)