Apu-lehdestä (nro 17, 25.4) löytyi kirjoitus yli 55-vuotiaiden toiveista, joita on saatu selville tuoreista tutkimustuloksista. YouGov teki kyselyn kahdelle tutkimusryhmälle: työelämässä aktiivisesti mukana oleville yli 55-vuotialle ja eläköityneille yli 55-vuotiaille. Omistusasunto nousi selkeästi vastauksista esille, sille sen koetaan edustavan turvaa ja hyvää oloa.
Tässä kohtaa mieleeni tuli kysymys siitä, että miten yli 55-vuotiaat kokevat vuokra-asumisen - voiko epäselvyys ja turvattomuus vuokrakulujen suhteen vaikuttaa heidän mielenterveyteen vai onkohan kyse vain asennoitumisesta, että vuokralla elellään onnellisesti - maksoi mitä maksoi?
Tutkimuksessa tuotiin esille, että erilaiset elämänmuutokset saattavat luoda epätasapainoa sekä saada monet miettimään uusia ratkaisuja tai pohtimaan vaihtoehtoja muuttuneisiin elinolosuhteisiin. Tässä yhteydessä kävi ilmi, että ihmisten ikääntyessä hyvien ja kattavien palveluiden saatavuus lähellä kotia luovat elämään mielekkyyttä ja mukavuutta.
Tämä on ymmärrettävää, mutta jos palvelut eivät kaikilla olekaan asunnon vierellä, voiko se aiheuttaa turhautumista, ahdistusta ja haluttomuutta yrittää saavuttaa palveluita?
Tuttuus vetää puoleensa YouGovin tutkimuksen mukaan. Haastateltavilta saatiin näkökulmia kiintymyssuhteen ja kodin merkityksestä, viihtyvyyden varmistamisesta, ajankäytöstä ja epävarmuudesta suhteessa muutoksiin. Yli 55-vuotiaat haluavat elämältä hyvien palveluiden lisäksi toimivia kulkuyhteyksiä, esteetöntä liikkumisympäristöä, apteekin kotikadulleen, mahdollisuuksia harrastaa ja matkustaa. Toiveita ja tarpeita on paljon ja niistä huokuu turvallisuushakuisuus, helpostisaatavuus, mukavuushaluisuus sekä virike- ja mielekkyystason ylläpitäminen
Edelleen pohdin, että jos iäkkäälle ei ole riittävästi ilahduttavia asioita elämässään, lähipiirissään, elinolosuhteissaan tai muissa merkityksellisissä tekijöissä, kuinka helposti iäkäs syrjäytyy ja/tai vaipuu alakuloon? Ja jos erilaiset tekijät ovat muuttuvia eivätkä stabiileja, luoko se turvattomuutta, pelkoa ja/tai luottamuksen puutetta siihen, että elämä kantaa? Entä palveluiden laadun, saatavuuden ja/tai mielekkyyden vaje - voiko se vaikuttaa elämänhaluun ja suhtautumiskykyyn niin ratkaisevasti, että ikääntyvä jotenkin masentuu, erakoituu ja näkee loppu elämänsä lohduttomana?
Paljon kysymyksiä ja varmasti erilaisia vastauksia vastaajasta riippuen. Itse koen, kun omat vanhempani ovat jäämässä eläkkeelle, että heille vuokra-asuminen on ollut toimiva ratkaisu, vaikka mahdollinen vuokrankorotus on luonut epästabiilin tunnelman. Silti he ovat olleet onnellisia ja eläneet tyytyväisinä harrastuksiaan vaalien ja itseään toteuttaen. Vapaa-ajalla he viettävät paljon aikaa mökillä sekä osallistuvat kyläyhteisön toimintaan mielellään, eli toistaiseksi heillä on ollut virikkeitä ja mukavuutta tarjolla. Palvelut ovat Espoossa kattavat ja hyvät sekä kulkuyhteydet ovat toimivat, joten kaikki on sopivasti saatavilla. Forssan seudulla on niin ikään laajat ja selkeät palvelut, joihin on helppo ja mukava kulkea mökiltä käsin, joten siltäkin osalta olosuhteet suosivat vanhempiani. Monet seikat ovat vaikuttaneet minun vanhempieni hyvän olon tunteeseen ja onnistuneeseen fiilikseen ja varmasti erilaiset asiat voivat vaikuttaa muiden elämään. Kaiken kaikkiaan koen, että tarpeiden tyydyttyminen ja toiveiden toteutuminen edistävät sopeutumista ikääntymiseen ja hyvät elinolosuhteet ennaltaehkäisevät mahdollista syrjäytymistä tai masennusta.
Tässä kohtaa mieleeni tuli kysymys siitä, että miten yli 55-vuotiaat kokevat vuokra-asumisen - voiko epäselvyys ja turvattomuus vuokrakulujen suhteen vaikuttaa heidän mielenterveyteen vai onkohan kyse vain asennoitumisesta, että vuokralla elellään onnellisesti - maksoi mitä maksoi?
Tutkimuksessa tuotiin esille, että erilaiset elämänmuutokset saattavat luoda epätasapainoa sekä saada monet miettimään uusia ratkaisuja tai pohtimaan vaihtoehtoja muuttuneisiin elinolosuhteisiin. Tässä yhteydessä kävi ilmi, että ihmisten ikääntyessä hyvien ja kattavien palveluiden saatavuus lähellä kotia luovat elämään mielekkyyttä ja mukavuutta.
Tämä on ymmärrettävää, mutta jos palvelut eivät kaikilla olekaan asunnon vierellä, voiko se aiheuttaa turhautumista, ahdistusta ja haluttomuutta yrittää saavuttaa palveluita?
Tuttuus vetää puoleensa YouGovin tutkimuksen mukaan. Haastateltavilta saatiin näkökulmia kiintymyssuhteen ja kodin merkityksestä, viihtyvyyden varmistamisesta, ajankäytöstä ja epävarmuudesta suhteessa muutoksiin. Yli 55-vuotiaat haluavat elämältä hyvien palveluiden lisäksi toimivia kulkuyhteyksiä, esteetöntä liikkumisympäristöä, apteekin kotikadulleen, mahdollisuuksia harrastaa ja matkustaa. Toiveita ja tarpeita on paljon ja niistä huokuu turvallisuushakuisuus, helpostisaatavuus, mukavuushaluisuus sekä virike- ja mielekkyystason ylläpitäminen
Edelleen pohdin, että jos iäkkäälle ei ole riittävästi ilahduttavia asioita elämässään, lähipiirissään, elinolosuhteissaan tai muissa merkityksellisissä tekijöissä, kuinka helposti iäkäs syrjäytyy ja/tai vaipuu alakuloon? Ja jos erilaiset tekijät ovat muuttuvia eivätkä stabiileja, luoko se turvattomuutta, pelkoa ja/tai luottamuksen puutetta siihen, että elämä kantaa? Entä palveluiden laadun, saatavuuden ja/tai mielekkyyden vaje - voiko se vaikuttaa elämänhaluun ja suhtautumiskykyyn niin ratkaisevasti, että ikääntyvä jotenkin masentuu, erakoituu ja näkee loppu elämänsä lohduttomana?
Paljon kysymyksiä ja varmasti erilaisia vastauksia vastaajasta riippuen. Itse koen, kun omat vanhempani ovat jäämässä eläkkeelle, että heille vuokra-asuminen on ollut toimiva ratkaisu, vaikka mahdollinen vuokrankorotus on luonut epästabiilin tunnelman. Silti he ovat olleet onnellisia ja eläneet tyytyväisinä harrastuksiaan vaalien ja itseään toteuttaen. Vapaa-ajalla he viettävät paljon aikaa mökillä sekä osallistuvat kyläyhteisön toimintaan mielellään, eli toistaiseksi heillä on ollut virikkeitä ja mukavuutta tarjolla. Palvelut ovat Espoossa kattavat ja hyvät sekä kulkuyhteydet ovat toimivat, joten kaikki on sopivasti saatavilla. Forssan seudulla on niin ikään laajat ja selkeät palvelut, joihin on helppo ja mukava kulkea mökiltä käsin, joten siltäkin osalta olosuhteet suosivat vanhempiani. Monet seikat ovat vaikuttaneet minun vanhempieni hyvän olon tunteeseen ja onnistuneeseen fiilikseen ja varmasti erilaiset asiat voivat vaikuttaa muiden elämään. Kaiken kaikkiaan koen, että tarpeiden tyydyttyminen ja toiveiden toteutuminen edistävät sopeutumista ikääntymiseen ja hyvät elinolosuhteet ennaltaehkäisevät mahdollista syrjäytymistä tai masennusta.
Uskoisin, että kaikki muutokset senioreilla saattavat aiheuttaa turvattomuuden tunnetta. Kenties viereltä on kuollut puoliso ja arjessa on löydettävä uusi tasapaino kaikkiin tilanteisiin. Ovatko sukulaiset riittävän paljon tukena tässä tilanteessa? Tähän kohtaan olisikin hyvä saada juuri se oikeanlainen kartoitus ja tukitoimet, joissa selvitettäisiin miten ihminen pärjää uudessa tilanteessa, jossa voi olla hänelle aikamoisia haasteita.Samalla tulisi huomioitua myös henkinen hyvinvointi ja seniorin sosiaaliset kontaktit yms. Näin ennaltaehkäistäisiin kenties mahd. yksinäisyyttä ja masennusta.Ja autettaisiin pääsemään yli todella vaikeasta elämäntilanteesta.
VastaaPoistaOnko onnellisuus kiinni asumismuodosta? Vuokra-asunnoissa on tietysti vuokrankorotusmahdollisuus olemassa kun taas vastaavasti omistusasunnossa voi olla kiinteistöverotus vuosittain tai korjauskustannukset esim. putkiremontti yms.Tuntuisi siltä, että hyvinvointiin liittyy kuitenkin jokaisella se oma terveydentila, ne tärkeät eri palvelut joista Tanja mainitsi ja vielä lisäksi ne sosiaaliset tilanteet... onko yksinäisyyttä vai onko taitoa ja halua olla mukana erilaisissa toiminnoissa/ harrastuksissa, joita on tarjolla myös ikääntyneille monipuolisesti.
Mieleeni tulee taas elämänkaaren toinen pää. Olisiko jo peruskoulusta lähtien oltava ihmisellä elämänhallintakoulutusta? Sisältö olisi varmasti aiheessa laaja elämänarvoista eri tilanteisiin ja tietysti huomioiden ikätasoon sopiva aiheen käsittely. Nyt käsitellään biologiassa ihmisen kehitystä eri ikä-vaiheissa.Pitäisikö biologia ja psykologia yhdistää opintokokonaisuudeksi? Mihin on jäänyt se näkemys, että elämä on tavallaan luopumista ja sen hyväksymistä ( en tarkoita kauhukuvien luomista vaan itse elämän ainutlaatuisuuden korostamista ja arvostamista). Auttaisiko elämän ymmärtäminen ja samalla myös sen kaiken kattavan positiivisuuden mieltäminen ylläpitämään henkistä hyvinvointia kaikissa ikävaiheissa? Samalla kenties tuettaisiin ennalta myös mahdollisten vaikeuksien kohtaamista.